Derbypisteet matkasivat Tapiolasta Leppävaaraan - Sinisellä neljän maalin ilta

7.8.2018 klo 09:00

Onnistuneen paluun avaukseen tehnyt Kim Louhisto oli voiton jälkeen tyytyväinen mies.
Onnistuneen paluun avaukseen tehnyt Kim Louhisto oli voiton jälkeen tyytyväinen mies.
Valkopaidat pääsivät juhlimaan maaleja neljään otteeseen.
Valkopaidat pääsivät juhlimaan maaleja neljään otteeseen.

Kotijoukkue nousi kolmen maalin takaa kannoille, mutta Valdrin Rashica sinetöi ratkaisun lisäajalla.

FC Espoo nappasi eilen kauden seitsemännen voittonsa, kun se löi FC Honka/Akatemian jännittävässä paikalliskamppailussa. Keväällä Leppävaaran stadionilla Hongan luvuin 3-0 lyönyt Sininen oli tällä kertaa parempi lukemin 2-4.

Ilir Zenelin miehistö lähti otteluun ilman FC Lahteen vastikään siirtynyttä Jasin Assehnounia, mutta "Jaskan" lähdöstä huolimatta ratkaisijoita löytyi laajalta säteeltä. Maalinteon aloitti jo 13. minuutilla Viljami Isotalo, joka nousi kulmapotkussa korkeimmalle ja rankaisi keltamustia joukkueiden edellisen kohtaamisen tapaan. 

Ottelu ei ollut ehtinyt vanheta kymmentäkään minuuttia edellisestä, kun verkot soivat jälleen - Altin Zeqiri teki kauden toisen osumansa komealla yksilösuorituksellaan, ja Sininen pääsi puoliajalle kahden maalin etumatkassa.

Zeneli joutui tekemään puoliajalla yhden pelaajavaihdon, sillä Riku Heinonen loukkasi silmäkulmaansa, ja joutui jättämään kentän. Tilalle asteli Valdrin Rashica, joka pääsi tositoimiin noin kuukauden huilin jälkeen.

Kahteen ensimmäiseen maaliin esityön tehnyt Kim Louhisto vei Sinisen turvalliselta vaikuttaneeseen 0-3-johtoon 64. minuutilla, kun Rashican erinomainen syöttö tavoitti kokeneen keskikenttäpelaajan. Paluun avaukseen muutaman kuukauden tauon jälkeen tehnyt Louhisto viimeisteli kauden avausosumansa pienestä kulmasta.

Honka pääsi peliin mukaan kuusi minuuttia myöhemmin, kun Joona Rämö kavensi 1-3:een. Sininen sai kylmää kyytiä heti perään - Roope Lappalainen toi isännät maalin päähän, ja aikaa tasoitukseen oli reilu vartti.

Pallonhallinta pysyi Hongalla, mutta varsinaisia maalipaikkoja ei enää syntynyt. Peli oli lisäajalla, kun Rashica pääsi viimeistelemään loppulukemat 2-4 komean suorituksensa päätteeksi.

Kauden toinen vierasvoitto maistui Sinisen leirissä

Päävalmentaja Zeneli oli erittäin tyytyväinen suojattiensa rauhalliseen tapaan luoda maalintekopaikkoja

- Tämä ottelu oli paljon rauhallisempi kuin edellinen kohtaamisemme. Kävimme taisteluita enimmäkseen taktisella puolella, eikä peli ollut niin fyysinen kuin viimeksi. Veikkaan, että Honka halusi yllättää meidät pelitavallaan, mutta onnistuimme riisumaan heidät aseistaan.

Passivoituminen 0-3-johdossa sai Zenelin mietteliääksi. Honka pääsi turhan helposti mukaan peliin, mutta Sininen pelasi lopulta kypsästi, eikä tasoitusta syntynyt.

Kaikissa FC Espoon maaleissa mukana ollut Louhisto sai Zeneliltä kehuja, kuin myös vahvasti toppareina pelanneet Isotalo ja Riyad El Alami.

- He nostattivat joukkueen tasoa esimerkillään. Pelaajamme ottavat hyvin vastuuta, kun heille antaa mahdollisuuden.

Laiturina useimmiten pelaava Zeqiri pelasi ottelussa poikkeuksellisesti laitapakkina Sinisen loukkaantumistilanteen takia. Altin Ademaj palailee sairastuvalta hiljalleen, joten tähän on tulossa helpotusta. Pitkäaikaispotilaista keskikentän Sami Stam oli Honkaa vastaan kokoonpanossa ensimmäistä kertaa pariin kuukauteen.

Lauantain HIFK/2-pelissä nähdään Zenelin mukaan mahdollisesti kierrätystä. Tiivis pelitahti ja kuluttavat kelit antavat useammalle pelaajalle tilaisuuden päästä tositoimiin.

Viikonloppuna on ilmassa revanssihenkeä - HIFK päihitti Sinisen Töölössä, mutta lauantaina pisteiden on määrä jäädä Laaksolahteen. Tervetuloa kuumaan paikalliskamppailuun, joka alkaa kello 17!