FC Espoon tiedote huhtikuu

6.4.2023

 

FC Espoo tiedote huhtikuu 

 

FC Espoo on keskeyttänyt toistaiseksi valmennuspäällikön aktiivisen haun, mutta on sen sijaan sopinut seuran pitkäaikaisen valmentajan ja yhteistyökumppanin Jari Karjalaisen kanssa projektiluontoisen tehtävän FC Espoon valmennuslinjan tarkistamisesta ja päivittämisestä ikäluokittain. Jari on tarttunut tehtävään innokkaasti ja tulee esittelemään linjauksia joukkueiden valmennusjohdoille heti pääsiäisen jälkeen pidettävässä valmentajien tapaamisessa. Toimeksianto sisältää myös keskusteluja yhteistyöseuroihin sekä nuorimman, syksyllä aloittavan ikäluokan perustamisen, johon pohjustukset ja suunnitelmat ovat jo meneillään, kuten myös seuraavan kauden osalta valmentajien kartoitus. 

 

Seuran hallitus on samalla myös katsonut tarpeelliseksi laajentaa toiminnanjohtaja Katri Juholan työsuhteen kokoaikaiseksi, mikä mahdollistaa Katrin laajemman toimenkuvan ja panostuksen hallintoasioiden lisäksi myös tapahtumajärjestelyihin sekä seuran varainhankintaan. 

 

Seuran miesten ja naisten edustusjoukkueet ovat kärsineet talven aikaan pelaajapulasta ja sen tiimoilta on erilaisia yhteistyökuvioita kehitelty. Miesten osalta ratkaisuksi löytyi yhteistyö SexyPöxyjen kanssa, josta jo tiedotettiinkin aikaisemmin. Naisten osalta peliryhmä saadaan aikaan, kun teemme yhteistyötä BT joukkueiden kanssa. Naiset ja B-tytöt aloittivat tällä viikolla myös yhteisharjoitukset. Näillä järjestelyillä saadaan jälleen edustusjoukkueet pelikuntoon kevään sarjojen alkuun ja jännitettävää seuran uskollisille kannattajille sarjakauden ajaksi. 

 

Tsemppiä tuleviin peleihin ja pidetään FC Espoon lippu korkealla!