Jatkuuko FC Espoon voittoputki?

27.5.2004

FC Espoo - FC United 30.6.2004

FC Espoon tiukka peliputki päättyy sunnuntaina, kun Otaniemen kentälle saapuu vieraaksi FC United Pietarsaaresta. Sunnuntain peli on neljäs koitos kahden viikon sisään, joten silloin punnitaan joukkueen todellinen kestävyys.

Peliputken saldona on kolme voittoa. Valmennuskaksikko Aki Moilanen ja Jari Salmi on jakanut joukkueelle positiivistä palautetta otteista kentällä, mutta painottanut myös nöyrää asennoitumista tulevaan kamppailuun. Sunnuntaina Otaniemen kentällä nähdään nimittäin myös toinen joukkue, joka on aloittanut sarjan tappioitta. Tosin FC United on kärsinyt pistemenetyksen tasapelin johdosta FC Hongalle.

FC United on on saanut täksi kaudeksi kasaan viime kautta tasaisemman ryhmän. Positiivinen asia pietarsaarelaisryhmälle on pitkään loukkaantuneena olleen Jessica Thornin kuntoutuminen. Thorn on päässyt hyvään pelivireeseen ja näyttänyt vaarallisuutensa maalintekijänä. Toinen Lilojen tehokas maalitykki on nimekäs Annica Sjölund, joten Espoon puolustus tuskin tulee pääsemään helpolla. 

FC Espoon kärkipelaajat eivät kuitenkaan jää pietarsaarelaisten kollegojensa varjoon. Elisa Pirinen ja Daniela Tjeder ovat todistaneet, ettei talven maalintekoharjoitukset ole menneet hukkaan. Kummatkin ovat paukutelleet maaleja kiitettävällä prosentilla. Toisaalta emäntien hyökkääjillekin on luvassa haastetta, sillä vastassa on maajoukkuetason puolustajia, kuten Petra Vaelma ja Laura Kivistö.

Joukkueiden ollessa ennakolta tasavahvassa asemassa puolustus- ja hyökkäyspään osalta, löytynee ottelun ratkaisu keskikenttäpelaamisesta. Toinen ratkaiseva tekijä tullee varmasti olemaan maalipaikkojen hyödyntäminen, sillä niitä tuskin kummallekaan joukkueelle liiaksi suodaan.

FC Espoo toivottaa kaikki tervetulleeksi nauttimaan jännittävästä ottelusta ja kannustamaan puma-paitaiset espoolaiset voittoon!  

FC Espoo - FC United sunnuntaina 30.6.2004 klo 16.00 Otaniemi