Nuorela: FC Lahti tuttu vastus

2.5.2011


FC Espoo aloittaa Ykkösen kautensa FC Lahden vieraana Kisapuistossa. Joukkueet ovat kohdanneet talven aikana kolmesti, joten suuria yllätyksiä tuskin on luvassa. Jussi Nuorela pitää Lahtea yhtenä sarjan ennakkosuosikeista, joten avaus on mitä haastavin.

Puolustuksen onnistuminen avainasemassa

Avausvastus on siis viime kaudella Veikkausliigasta pudonnut FC Lahti. Joukkueet ovat kohdanneet talven aikana kolmesti. Harjoitusotteluissa Nuorelan ryhmä sai takkiin 0-2 ja 0-3-lukemin. Cupista Lahti meni jatkoon niukasti 2-1-tuloksella.

- Pelasimme cupissa heitä vastaan ja pystyimme kuitenkin haastamaan hyvin, Nuorela toteaa.

- Olemme pelanneet talvella kaksi harjoitusmatsiakin heitä vastaan, joten ovat todella tuttu vastus meille. Mitään yllättävää ei tule.

Sittemmin Lahti eteni cupin välieriin tiputtamalla Veikkausliigajoukkue JJK:n hurjan taistelun jälkeen 4-3-lukemin oltuaan jo 0-3-tappioasemassa.

Espoo kohtasi harjoituskauden viimeisessä ottelussaan TPS:n Turussa. Lukemat olivat isännille tylyt 5-0.

- Kenraali olisi voinut olla parempi. Se peli osoitti tämän hetkiset ongelmamme, jotka ovat olleet tiedossakin. Puolustuslinja on tällä hetkellä ongelmapaikka, siihen pitäisi löytää selkeyttä ja ratkaisuja.

Joukkue pääsee otteluun hyvällä kokoonpanolla, vaikka muutamia poissaoloja onkin. Puolustuslinjasta puuttuu jo pidempään poissaollut toppari Antti Heiskanen. Viikonlopun TPS-ottelussa Valdrin Seferi loukkasi polveaan ja on varmuudella poissa ainakin sarja-avauksesta. Fatos Syla ja Faton Seferi ovat poissa pelikieltojen vuoksi.

Joukkue lähtee Nuorelan johdolla innolla alkavaan kauteen.

- Muutamia juttuja käydään viimeisissä harjoituksissa läpi, mutta odottavalla kannalla olen, valmentaja päättää.