A- ja B-pojille tappiot
18.2.2013
Miehet harjoitusottelussa JäPS:aa vastaan
Hiihtoloman alla ehdittiin vielä pelaamaan A-ja B-poikien SM karsintasarjaa FC Espoon kannalta varsin laihoin tuloksin, sillä kummastakaan ottelusta ei pisteitä herunut. Keskiviikkona ASM-karsinnassa PKKU käytti maalipaikat tehokkaammin hyväkseen ja vei pisteet Keski-Uudellemaalle 1-2 lukemin. B-poikien karsinnassa lauantaina PK-35 ei antanut espoolaisille armoa ja näin pisteet jäivät Helsinkiin 4-2 lukemin. Espoolaisten molemmista maaleista vastasi Jan Kuusela.
Miesten edustus lähti haastamaan JäPS:aa lauantaina Espoonlahdessa. Peli alkoi espoolaisten kannalta mukavasti, sillä pallo oli JäPS.n maalissa jo 10 minuutin pelin jälkeen; Kim Louhisto onnistui heti ensimmäisessä ottelussaan FC Espoon paidassa hallitulla ulkosyrjälaukauksellaan. JäPS tuli kuitenkin tasoihin ensimmäisen puoliajan lopussa ja toisella puoliajalla vielä ohi näyttävän hyökkäyksen päätteeksi. ”JäPS oli aavistuksen verran teräväpi tänään. Jalka painoi tänään hieman raskaan viikon päätteeksi” kommentoi espoolaisten luotsi TommiLaitila pelin jälkeen. ”
Edustuksen pelit jatkvat to 28.2. klo 19:15 Suomen Cupin merkeissä Nummelan Palloseuraa vastaan. Peli pelataan Ratapuisto hallissa Nummelassa.
|