SM-karsinnat jatkuivat viikonloppuna

18.3.2013

B-junnuilla vielä mahdollisuus jatkokarsintaan

Kuluneena viikonloppuna pelattiin taas A- ja B-junioreiden SM-karsintaa.

 

Kovin odotuksin sarjaan lähteneet A-juniorit joutuivat kuitenkin pettymään, sillä ennen viimeistä kierrosta on jo selvää, ettei paikka jatkokarsinnassa enää aukea. Edes voitto PKKU:sta ei olisi auttanut, kun HJK voitti samaan aikaan Hongan. Karsinnan etelälohkon taso tiedettiin jo etukäteen kovaksi ja tuloksena oli näin karsiutuminen lohkovaiheessa. Pelit jatkuvat näin ollen kesäkaudella I divisioonassa.

 

Vaisusti karsinnat aloittanut B-juniorijoukkue omaa vielä mahdollisuudet jatkokarsintaan, kun PK-35 kaatui Kauniaisten tekonurmella värikkäiden vaiheiden jälkeen 3-2. Espoolaiset taistelevat juuri PK:n kanssa viimeisestä karsijan paikasta ja voitto tai tasapeli viimeisellä kierroksella Honkaa vastaan pitäisi jatkohaaveet vielä elossa. Lue tarkempi raportti B-junioreiden ottelusta täältä.