Edustus uuteen kauteen uusin eväin

5.11.2015

Harjoitukset alkavat viikolla 47.

FC Espoon miesten edustusjoukkue aloittaa valmistautumisen uuteen kauteen uuden päävalmentajan Kalle Vassen johdolla viikolla 47. Vassen apuna tulevalla kaudella tulee toimimaan monelle seuran junioriputken läpikäyneelle pelaajalle tuttu Teemu Husso. Parivaljakko valmensi viime kaudella seuran B-junioreja luotsaten joukkueen SM-karsintasarjaan. B-junioreiden joukkueenjohtajana toiminut Jan Leino seuraa valmentajia edustukseen vahvistaen näin joukkueen taustoja joukkueenjohtajan roolissa.

Miesten edustusjoukkue nousi kauden päätteeksi pykälää ylemmäs Kakkoseen. ”Ensisijainen tavoitteemme on tietenkin säilyä sarjassa” Vasse linjaa. Viime kauden tavoite pelaajamateriaalin suhteen oli vakiinnuttaa joukkueen rakenne omien junioreiden pohjalle. ”Emme lähde tätä linjaa muuttamaan, mutta selvää on, että haemme ja tarvitsemme joukkueeseen muutamia vahvistuksia. FC Espoo taustaisia pelaajia pelaa joukkueellisen verran muissa kakkosen ja ylemmän tason joukkueissa. Haluamme kartoittaa heidän ajatuksensa ja mahdollisen paluun Leppävaaran stadionin viheriölle. Mielenkiintoa seuraamme kohtaan on tullut myös muualta. Emme ole suljettu yhteisö, vaikka ensisijainen tavoite onkin tulla omilla pelaajilla toimeen. Sitoutuminen tekemiseen joka suhteessa on ratkaisevaa” Vasse linjaa. ”Joukkue on harjoitellut hyvin viime kaudella ja pelaajat ovat menneet eteenpäin. A-junioreiden kanssa teemme tiivistä yhteistyötä joka rintamalla. Tästä on hyvä jatkaa” Vasse linjaa.

Joukkueen sopimustilanne 4.11.2015 (suluissa seura kaudella 2015):

Aaro Vaitomaa, Fareed Sadat, Joel Järvelä, Antti Pokela, Peik Salminen, Antti Numminen, Kasperi Kylmänen, Linus Salminen, Joni Saasatamoinen, Jere Sorsa, Pyry Korhonen, Jesse McLean, Pyry Suonpää, Ville Koikkalainen (FC Espoo), Jonas Fröberg (FC Espoo ASM), Ukko-Pekka Leppänen (FC Espoo ASM); Oskar Lindholm (FC Honka ASM)

 

Uutista päivitetty 7.11.

Ensimmäinen harjoitusottelu la 28.11. klo 11:00 FC Espoo - KäPa, Laaksolahden tekonurmi