Kärkitaisto Leppävaarassa
24.5.2013
Edustus löi TuPS:n Leppävaarassa käytiin perjantai-iltana kolmosen 2. lohkon kärkitaisto FC Espoon ja TuPS:n välillä. Tappioitta tähän asti edennyt TuPS kohtasi nyt vahvempansa, kun isännät korjasivat pisteet 4-1 lukemin. Ensimmäinen puoliaika oli sinisiltä vahvaa peliä. Pallo kulki ja laidoilta iskettiin vaarallisesti. TuPS aloitti kuitenkin maalinteon, kun isäniten puolutus haparoi. Puoliajalle mentiin jo kuitenkin isäntien johtaessa 2-1 Modou Ngumin ja Tony Roschierin maaleilla. Roschierin maali merkittiin kuitenkin lopulta omaksi maaliksi. Toisella puoliajalla kentälle tuli ainakin näennäisesti pirteämpi TuPS, samalla kun espoolaiset pitivät suurempia hyökkäyshalujaan kurissa. TuPS:n pelin kuitenkin tappoi 75 minuutilla sisään tullut Antti Numminen varmalla sijoituksellaan. 4-1 lukemiksi iski toinen vaihtopelaaja Kasper Koski puskemalla pallon kulmatilanteesta maaliin. Petri Tuomelalla oli tänään torjuntavastuu ja lukeutuikin kentän parhaimpiin. Miikka Tuovila depytoi tänään sinisissä, Jerri Hukion huilatessa, Tuovila täytti paikan vähintäänkin erinomaisesti.Vaihtopenkin päähään saatiin myös ensi kertaa maalivahti - Vaasassa opiskeleva- Anders Brink. |