Edustus tasapeliin Tuusulassa

31.8.2013

TuPS viimeisteli hyvällä prosentilla

FC Espoon miesten edustusjoukkue matkasi torstai-iltana Tuusulaan, missä se kohtasi sarjakolmosen TuPS:n. Ottelu alkoi sinisten vyörytyksellä; pallo ja miehet liikkuivat näyttävästi. Kesken espoolaisten täydellisen hallinnan, siirtyi TuPS hienolla kaukovedolla 1-0 johtoon. Johtoa ei kestänyt kauan, kun siniset tulivat tasoihin Peik Salmisen komealla nostomaalilla. Tuusulan toinen maali oli kuin toisinto ensimmäisestä sillä erolla, että se tuli vielä kauempaa: veto 30 metristä yläkulmaan. Tilannetta oli edeltänyt erotuomarin selvä viheltämättä jäänyt rangaistuspotku espoolaisille. TuPS:nkin pelaajat jo lopettivat pelaamisen tuomarin vihellystä odotellessa. Taivaankappaleet tuntuivat olevan Tuusulan puolella myös kolmannessa ja neljännessä maalissa: molemmat 16 metrin ulkopuolelta nekin pomppien espoolaisten selän ja/tai jalan kautta maaliin. Tauolle mentiin 4-2 lukemissa Toni Roschierin vastatessa espoolaisten kavennuksesta (3-2).

 

Espoolaisten valmennusjohto oli puoliajalla pakotettu tekemään muutoksia. Vaihdot alkoivat tuottaa tulosta 65 min kohdalla, kun Jerri Hukio puski kulmasta 4-3 kavennuksen. Myöhemmin vaihdosta tullut Samuli Heiska toi siniset tasoihin 10 minuuttia myöhemmin. Loppu 15 minuuttia pelistä oli varsinaista myllerrystä TuPS:n maalilla, mutta lisäosumia ei enää kuitenkaan tullut. ”Pistemenetyksestä huolimatta olen ylpeä meidän joukkueesta tänään. Jaksoimme uskoa loppuun asti omaan tekemiseemme, mutta se ei tällä kertaa valitettavasti tuottanut täyttä tulosta. Autoimme kaveria ensimmäisellä puoliajalla sen verran, että etumatka oli liian pitkä kurottavaksi kiinni. Toinen jakso oli kaikkein aktiivisinta FC Espoota tällä kaudella” Tommi Laitila kertasi tapahtumia pelin jälkeen.