Edustus ensimmäisessä harjoitusottelussaan

14.12.2013

FC Espoo - HIFK 0-1

FC Espoo pelasi perjantai-iltana kauden ensimmäisen harjoitusottelun Laaksolahden jalkapallohallissa. Vastassa oli HIFK, joka nousi takaisin Ykköseen kaudeksi 2014. Ottelussa nähtiin vain yksi maali ja muutama tuhlattu avopaikka. Ainokaisesta maalista vastasi vierasjoukkue, joten loppulukemat olivat 0-1.

Molemmat joukkueet olivat liikkeellä pitkälti testipelaajilla. Kotijoukkue FC Espoo käytti ottelussa kaiken kaikkiaan 18 pelaajaa. Ottelun ensimmäinen jakso oli HIFK:n hallintaa. Toisella jaksolla myös isännät saivat vähitellen otetta peliin. Parhaimmat paikat aukesivat Abdisalan Khalifille ja Stephen Obengille, mutta ilman tulosta vielä tällä kertaa.

FC Espoon valmentaja Tommi Laitila oli tyytyväinen näkemäänsä. ”Kiva päästä pelaamaan pitkästä aikaa, kun vastassakin oli periaatteessa kakkosen parhaat pelaajat. Nämä oli tärkeitä minuutteja myös seuran omille junioreille mm vielä B-ikäisille maalivahti Jussi Toloselle. Ottelu ajoi asiansa”, Laitila summasi.