A-junioreille voitto Interistä

9.2.2014

Edustus viime hetken maalilla tasoihin Pallohonkaa vastaan

A-juniorit ottivat maukkaan voiton myöhään lauantai-iltana FC Interistä SM-karsintasarjan toisella kierroksella. Espoolaiset olivat tehokkaita ottelun alkupuoliskolla, sillä 65 minuutin pelin jälkeen lukemat olivat jo 3-0. Espoon maaleista vastasivat Arttu Ketola, Pasi Issakainen ja Samuli Heiska. Ottelun loppupuolella isäntien peliote hieman höltyi ja Inter pääsi nousemaan jo maalin päähän ja näin loppulukemat espoolaisille kuitenkin 3-2. Tarkempi raportti ottelusta tulossa A-junioreiden sivulle.

Miesten edustusjoukkue kohtasi aiemmin lauantaina Ratiopharm-Areenalla Pallohongan. Liekö kahden päivän kova harjoittelu ja pikavauhdilla sovittu ottelu syynä siihen, että sinisten peli ottelun alkupuoliskolla oli tahmeaa. Puoliajalle mentiinkin Pallohongan johdossa 2-0. Erityisen vaikeaa FC Espoolle oli Pallohongan terävät vastahyökkäykset kun taas sinisten keinot tuntuivat loppuvan heti puolen kentän jälkeen. Toisella puoliajalla myös siniset pääsivät maalien makuun: Abdisalan Khalif (rp) ja Kim Louhisto kavensivat molemmat erikoistilanteista ja aivan loppuminuuteilla Azo Sahedi toi siniset tasoihin.

"Pakkamme ei pysynyt tänään koko peliä koossa. Peli meni aika ajoin melkoiseksi säätämiseksi. Peli tuli meille kuitenkin hyvään saumaan, kun viime viikonlopun pelitapahtuma jouduttiin olosuhteiden vuoksi perumaan" summasi päävalmentaja Tommi Laitila pelin päätteeksi.

FC Espoon puolustuksessa depytoi Astrit Kabashi ja keskikentällä Ville Saranen. Stephen Obeng osoitti vaarallisuutensa tultuaan sisään toisella puoliajalla.