FC Espoo voitti VJS/PK-35:n A-junioreiden SM-karsinnassa
30.3.2014
Ratkaisut jäivät viimeiselle kierrokselle, edustus harjoitteli paikallisderpyssä Pöxyjä vastaan A-juniorit säilyttivät mahdollisuudet suoraan paikkaan tulevan kauden A-junioreiden SM-sarjaan voitolla VJS/PK-35:sta. Kun sarjaa on pelaamatta yksi kierros, on viidellä joukkueella vielä mahdollisuus joko suoraan paikkaan SM-sarjaan tai jatkokarsintaan. Lue tarkempi raportti pelistä täältä. Ratkaiseva ottelu FC Espoon kannalta pelataan lauantaina 5.4. Kaarinassa. Voitto ottelusta tuo paikan SM-sarjaan, tasapelillä on mahdollisuudet sekä suoraan paikkaan tai karsintaan. Tappio saattaa pudottaa espoolaiset SM-sarjasta kokonaan pois. Miesten edustusjoukkue harjoitteli perjantaina Pöxyjä vastaan. Pöxyt olivat otteluun valmiimpia kuin isännät loppulukemien ollessa 0-1. "Pöxyt olivat meille juuri niin vaikea vastus kuin odottaa sopikin. Oma pelimme ei huonon alun jälkeen lähtenyt lentoon missään vaiheessa. Pöxyille täysi tunnustus, kun saivat joukkueenkin kasaan pikavauhdilla" ynnäsi edustuksen kakkoskäskijä Teemu Husso pelin jälkeen. Perjantai toi tullessaan myös kolme uutta pelaajasopimusta edustusjoukkueelle, kun seuraikonit Tony Roschier ja Teemu Keisanen allekirjoittivat sopimukset. Puolustukseen lisäleveyttä lisäksi tuo Andreas Nyman. FC Hongan kasvatti Nyman on pelannut kaksi edellistä kautta EsPa:ssa.
|