Edustus kaipaa lisäpisteitä

7.8.2014

Kärkikaksikolta niitä ei tippunut

FC Espoon miesten edustusjoukkue kohtasi kuluneen viikon aikana kakkosen etelälohkon kärkikaksikon eli GrIFK:n ensin vieraissa ja keskiviikkona 6.8. EIF:n Leppävaarassa. Ennalta tiedettiin, että lisäpisteiden saaminen on kiven alla ja näin myös kävi.

Joukkue taisteli molemmissa peleissä hyvin, mutta valitettavasti sei ei riittänyt. GrIFK vei viime perjantaina pisteet 2-0 voitolla, vaikka espoolaisillakin oli omat hetkensä. Tosin on myönnettävä, että loppunumerot kuitenkin ovat lähempänä totuutta, kuin mahdollinen tasapeli. Kotipeli EIF:ä vastaan oli kuin toisinto GrIFK-pelistä. Pallo liikkui aika-ajoin näyttävästi, mutta omassa päässä soi edelleen turhan usein. Vieraita tällä kertaa avusti myös päätuomarin viheltämät kaksi kyseenalaista rangaistuspotkua, mitkä tosin olivat seurausta oman pään virheistä. Sarjasta on nyt pelattu melkein kaksi kolmasosaa. Kolmas kierros alkaa tulevalla viikolla kahdella vieraspelillä: ensin maanantaina 11.8. kohdataan Soneralla Klubi04 ja perjantaina on vuorossa Salossa SalPa.

Joukkueen kapteeni Kim Louhisto kuin myös koko joukkue on luottavaisella mielellä loppukauden suhteen: "Kukaan ei ole heittänyt pyyhettä kehään. Harjoituksissa on ollut hyvä meininki. Usko sarjapaikan säilymiseen on kaikilla vahva" Louhisto kommentoi.