Edustus voittoon Regions Cupissa

26.3.2015

FC Vantaa taipui 3-2

 FC Espoon miesten edustusjoukkue kohtasi Regions Cupin 2. kierroksella Tikkurilan urheilupuiston tekonurmella niinikään kolmosessa pelaavan FC Vantaan.

 

Siniset menivät ottelussa 1-0 johtoon, kun Anton Louhisto onnistui vapaapotkun jälkitilanteesta puskemaan pallon maaliin. Johtomaalin jälkeen sinisten otej ostain syystä herpaantui ja vantaalaiset pääsivät yllättämään Heikki Louhivaaran kahteen kertaan. Aivan ensimmäisen puoliajan lopussa Peik Salminen toi kuitenkin espoolaiset tasoihin ja tauolle mentiin 2-2 lukemissa.

 

Toinen puoliaika oli kokonaisuudessa espoolaisten hallintaa, aivan loppuminuutteja lukuunottamatta. Sinisten 3-2 maalista ja ottelun loppulukemista vastasi Leonid Parznetskiy. Sinisillä oli paikkoja useampaankin osumaan, mikä olikin espoolaisittain paras asia ottelussa.

 

Regions’ Cupia on pelattu Suomessa vuodesta 2012 lähtien rinnakkain Suomen Cupin kanssa. Regions’ Cupiin saavat osallistua vain piirisarjoissa eli Kakkosen alapuolella pelaavat joukkueet. Joka toinen vuosi UEFA järjestää Euroopan laajuisen Regions’ Cup -turnauksen, jonne jokaisen maan oma Regions’ Cup -voittajajoukkue pääsee mukaan. Kaudella 2015 Suomen Regions’ Cupissa pelaa yhteensä 129 joukkuetta.