Edustus palasi voittokantaan

27.6.2015

EIF Academy vailla mahdollisuuksia

FC Espoon edustusjoukkue kohtasi perjantai-iltana EIF Academyn Leppävaarassa kolmosen kärkikamppailussa. EIF:n "akateemisista" ei ollut tällä kertaa vastusta. Pisteet jäivät Espooseen selvin 6-0 lukemin.

Siniset aloittivat pelin tammisaarelaisia vastaan väkevästi pelin pyöriessä vastustamattomasti EIF:n kenttäpuoliskolla. Maalinteon aloitti Peik Salminen, kun peliä oli pelattu 23 minuuttia. Tämän jälkeen Antti Pokela latoi reilussa 10 minuutissa neljä maalia ja peli oli käytännössä ratkennut. Toisella puoliajalla vielä terävintä pelikuntoaan hakeva Markus Appelqvist kaunisteli loppulukemiksi 6-0.

Sinisten otteet oli läpiottelun itsevarmaa. Liekö ex-kapteeni Kim Louhiston paluu auttanut tässä? Louhisto jatkaa joukkuessa näillä näkymin elokuun loppuun asti. Myös maalivahti Jesse Koivistoinen jatkaa seurassa ottelukohtaisella sopuimuksella.

Kevätkierrosta on jäljellä vielä yksi ottelu Töölön Taistoa vastaan. Peli pelataan la 4.7. Töölön Pallokentällä. Seuraava kotiottelu on kesätauon jälkeen pe 31.7. PoHU:a vastaan. Peli alkaa tuttuun kellon aikaan eli 18:30.