B-junioreille kirvelevä tappio SM-karsinnassa

21.2.2016

Edustus palasi voittojen tielle

B-junioreiden karsintapelit jatkuivat Espoolahdessa lauantaina PK-35:tä vastaan. Lumisateessa pelattu ottelu kääntyi loppujen lopuksi vieraiden 1-2 voittoon.

Vieraat siirtyivät reilun vartin jälkeen 0-1 johtoon vapaapotkun jälkitilanteesta. Toisella jaksolla Arttu Auranen toi espoolaiset tasoihin, jonka jälkeen joukkue haki nälkäisesti voitto-osumaa. Ottelu kääntyi kuitenkin viisi minuuttia ennen loppua helsinkiläisten eduksi kulmapotkun jälkitilanteesta syntyneellä osumalla.

B-poikien harjoittelu jatkuu koko hiihtoloman, sillä pelit jatkuvat jo lauantaina 27.2. Joukkue kohtaa tuolloin Myyrmäki-hallissa VJS:n. Ottelu alkaa klo 16:45.

Edustus palasi perjantaina harjoitusottelussa voittokantaan NJS:ää vastaan. NJS pelasi viime kaudella kakkosessa, tippuen sarjaporrasta alemmas.

Ottelu alkoi espoolaisten hienoisella hallinnalla, mutta kääntyi ensimmäisen puoliajan loppupuolella pikkuhiljaa vieraille. Tauolle mentiin kuitenkin Sinisten johtoasemassa, Antti Nummisen nostolla aivan jakson loppuminuuteilla.

Toinen jakso alkoi siitä, mihin ensimmäisellä jäätiin NJS:n hallitessa hienoisesti tapahtumia. Siniset onnistuivat kuitenkin kääntämään ottelun itselleen, kun Niklas Tallqvistin maalille toimittama pallo kimpoili nurmijärveläisten maaliin.

Viimekaudesta vahvistunut NJS oli Sinisille hyvä tason mittaus. Paljon jäi vielä parannettavaa. Töitä riittää ja niitä myös tehdään koko ajan.