Edustuksen harjoituspelit jatkuivat

13.4.2016

Voitto FC Lahti Akatemiasta

Miesten edustusjoukkue kohtasi tiistaina harjoitusottelussa FC Lahti Akatemian. Ottelun alku oli lievää FC Lahden hallintaa, mutta vähitellen myös Siniset pääsivät peliin mukaan. Peik Salminen pelasi jo kerran Samuli Heiskan läpiajoon, mutta Lahden puolustus ehti paikkaamaan tilanteen. Espoolaisten puolustus sen sijaan rakoili ensimmäisellä puoliajalla muutamaan otteeseen, mutta maalissa pelannut Heikki Louhivaara joutui vain kertaalleen venymään parhaimpaansa hienolla jalkatorjunnalla.

Toiselle puoliajalle Siniset tekivät useamman vaihdon. Liekö vaihdot tuoneet lisää virtaa, mutta ainakin ne tuntuivat piristäneet espoolaisten peliä. Nikolas Saira ehti ennen Antti Nummisen avausosumaa pariinkin läpimurtoon vasemmalta laidalta. Lahti tasoitti pelin melko pian, mutta Kim Louhisto viimeisteli vielä loppulukemiksi 2-1.

”Ottelun alussa vastustaja prässäsi korkealta. Sen hieman laannuttua, saimme paremmin otetta pelistä. Onnistuimme laidoilla hyödyntämään ylivoimatilanteita ja kun olimme saaneet muutaman kerran harjoitella tilanteiden päättämistä, niin pallokin löysi lopulta tiensä maaliverkkoon” kiteytti valmentaja Teemu Husso pelin jälkeen.

Sinisten viimeinen harjoituspeli ennen 3.5. alkavaa sarjakautta pelataan 23.4. klo 13:00 alkaen Laaksolahdessa. Vastassa silloin on FC Futura. Sarja-avauksessa Karjaalla vastaan asettuu BK-46.