FC Espoo selkeään derbyvoittoon

6.6.2016

Antti Pokela karkaamassa EsPan puolustukselta
Antti Pokela karkaamassa EsPan puolustukselta
Remu Jokirinne tykittää 3-0
Remu Jokirinne tykittää 3-0
Janne Paukkonen tuulettaa illan toista maaliaan
Janne Paukkonen tuulettaa illan toista maaliaan
Kim Louhisto; kuvat Teemu Levänen
Kim Louhisto; kuvat Teemu Levänen

FC Espoo otti 4-0 kotivoiton EsPaa vastaan

Miehet jatkoivat voittojen tiellä, kun edustus kaatoi kotonaan EsPan selkein lukemin 4-0. Ottelu olisi voinut päättyä vielä selkeämpään voittoon, mutta isännät eivät onnistuneet tekemään enempää maaleja lukuisista paikoista huolimatta. Edustus otti jo sarjan neljännen voittonsa ja jatkaa lohkon kakkosena. Puolustus ja maalivahtipeli toimivat jälleen ja kuuden ottelun jälkeen maaleja on vain kaksi päästettynä, mikä on vähiten koko kakkosessa.

 

FC Espoo painoi päälle heti alusta pitäen eikä EsPa päässyt pelaamaan ollenkaan omaa peliä. Aivan ensimmäisillä minuuteilla kapteenina pelannut Teemu Keisanen pääsi puskemaan lähietäisyydeltä, mutta viimeistely uupui. Viidennellä minuutilla pallo saatiinkin jo pelattua ensimmäisen kerran maaliin espoolaisten toimesta, mutta tilanne oli paitsio. FC Espoon kovasta painostuksesta kertovat myös ensimmäisen kymmenen minuutin aikana hankitut neljä kulmapotkua. Kun kymmenen minuuttia oli pelattu, sai FC Espoo jälleen kulman ja pienen sähläyksen jälkeen pallo tuli rangaistusalueen rajalle, josta Arttu Aho potkaisi pallon maaliin hienolla volleylla ja tilanne isännille 1-0. 

Koko ensimmäisen puoliajan EsPalla oli ongelmia pelinavauksessa eivätkä vieraat päässeet oikeastaan yhteenkään tekopaikkaan. FC Espoo pääsi kuitenkin useampaan tekopaikkaan ja pallo oli jälleen verkossa kun 20 minuuttia oli pelikellossa, mutta tilanne oli jälleen paitsio.  Kun ottelua oli takana 25 minuuttia, Nikolas Saira pääsee laukaisemaan hienosti ja riparista pallo tulee Antti Pokelalle, joka ei kuitenkaan onnistu viimeistelyssä. Ensimmäisellä puoliajalla isännillä oli vielä useita paikkoja pistää pallo pussiin ja peli olisikin voinut olla ensimmäisen puoliajan jälkeen jo 5-0, mutta heikon viimeistelyn seurauksena tauolle mentiin FC Espoon 1-0 johdossa. 

Toinen puoliaika ei ollut niin yksipuolinen kuin ensimmäinen, mutta isännät paransivat viimeistelyään. Toisen puoliajan ensimmäinen hyvä tilanne tuli Aholle, joka pääsi puskemaan aivan vapaasti Janne Paukkosen hienosta keskityksestä. Viimeisen 20 minuutin aikana FC Espoo iskee kuitenkin vielä kolmesti. Toisessa maalissa pallo pelattiin ensin boxiin Paukkoselle, joka suojasi, kääntyi hyvin ja viimeisteli hienosti pallon verkkoon. Ottelun 75. minuutilla maalivahti Heikki Louhivaara antaa pitkän avauksen, joka tulee suoraan vaihdosta tulleelle Remu Jokirinteelle. Jokirinne ottaa pallon hienosti mukaansa ja viimeistelee lopulta FC Espoon jo 3-0 johtoon. Ottelun loppunumerot viimeistelee Paukkonen illan toisellaan. 

Paikalliskamppailua oli seuraamassa hieno yleisö, sillä paikalle oli tullut 232 innokasta katsojaa. Paikalla ilmoitettu katsojamäärä oli 181, mutta määrään ei laskettu junnukausareilla sisään tulleita. Toivottavasti myös seuraavaan kotipeliin saadaan samanlainen yleisö paikalle. 

Seuraava ottelu pelataan ti 14.6 Töölössä, kun FC Espoo matkustaa Atlantis FC:n vieraaksi. Ottelu alkaa klo 19.00.

 

Avaus: Louhivaara, Saira, Keisanen, Leinonen, Aho, Koho, Pokela, Paukkonen, Lindholm, Louhisto Kim

Vaihdossa: McLean, Jokirinne, Heiska, Numminen, Salminen Peik, Leppänen

Vaihdot: 63’ Pokela - Jokirinne, 78’ Keisanen – Salminen Peik, 86’ Paukkonen – Heiska