Edustus kävi hakemassa pisteet Salosta

9.8.2016

SalPa - FC Espoo 2-3

Edustus jatkoi hienoja otteitaan, kun se kävi hakemassa täyden pistepotin SalPan vieraana lukemin 2-3. FC Espoo jatkoi siitä mihin se viikko sitten jäi ja aloitti ottelun jälleen vahvasti. Janne Paukkonen rikkoi kuparisen jo ottelun 9. minuutilla ja vain minuutti ensimmäisen osuman jälkeen, sisäistä maalipörssiä johtava Samuli Heiska siirsi vieraat jo kahden maalin johtoon. Maali oli jo Heiskan seitsemäs tämän kauden sarjassa.

Toisen puoliajan puolivälissä Antti Pokela iski taululle jo 0-3 lukemat ja ottelu vaikutti ratkenneelta. Kymmenen minuuttia ennen ottelun loppua SalPa pääsi kuitenkin kaventamaan 1-3 ja vain viisi minuuttia tästä tilanne oli jo 2-3. FC Espoo kuitenkin taisteli loppuun asti ja näin ollen pisteet matkasivat Espooseen.

Jos espoolaisilla oli muutaman ottelun ajan vaikeuksia maalien tekemisessä niin nyt joukkue on saanut maalihanat auki. Kahteen viime otteluun joukkue on iskenyt yhdeksän maalia. FC Espoo on edelleen hienosti mukana lohkon kärkikahinoissa ja majailee tällä hetkelä lohkon neljännellä sijalla.

Edustuksen seuraava ottelu on perjantaina 12.8. kun Klubi 04 saapuu vieraaksi Leppävaaraan. Ottelu alkaa klo 18:30.

 

Avaus: Lindholm, Louhisto, Heiska, Vaitomaa, Saastamoinen, Saira, Salminen Peik, Leinonen, Koho, Paukkonen, Juusola

Vaihdossa: McLean, Aho, Numminen, Keisanen, Kylmänen, Pokela

Vaihdot: 63' Heiska - Pokela, 80' Paukkonen - Keisanen, 90+1' Saira - Numminen