Talvisarja potkaistaan käyntiin lauantaina - miesten edustus kohtaa BK-46:n

19.1.2018

FC Espoo - BK-46 Järvenpään Monitoimihallissa 20.1. kello 15:15

Miesten edustus avaa osaltaan JäPS:n talvisarjan huomenna lauantaina. Kahdella 3-2-harjoituspelivoitolla vuoden aloittanut ryhmä kohtaa ensimmäisessä ottelussaan karjaalaisen BK-46:n, joka osoittautui viime kaudella hankalaksi vastustajaksi.

- Omalla pelillämme ja taktisella kurinalaisuudella sekä osaamisella uskon meidän pystyvän voittamaan huomenna, päävalmentaja Ilir Zeneli toteaa.

- Tässä vaiheessa tulee kuitenkin muistaa, että meillä on vielä rakennusvaihe meneillään: tulos on periaatteessa toissijainen asia vielä talvella, pelin kulku ja kehitys on tärkeämpää.

Sekä tulevalla että viime kaudella FC Espoon tapaan Kakkosen B-lohkossa pelannut BK-46 lähtee kauteen 2018 uudessa komennossa: komean Veikkausliiga-uran tehnyt Babatunde Wusu korvasi syksyllä Tero Forssin päävalmentajan paikalla.

Viime kaudella lohkon kärkitaistossa loppuun asti viihtyneet karjaalaiset luottavat FC Espoon tapaan nuoreen voimaan. BK-46:n ryhmää täydentävät myös muutamat kokeneemmat pelaajat, jotka ovat osoittaneet tasonsa Kakkosessa. 

Talvisarja palvelee monin tavoin

Zenelin mukaan edustus hakee talvisarjalta tasaisia otteluita sekä näyttöpaikkoja nuorille pelaajille. Joukkue on tälläkin kaudella keski-iältään nuori, ja pelit Kakkosen sekä Kolmosen joukkueita vastaan antavat hyvää osviittaa nuorukaisten pärjäämisestä sarjakaudella.

- Tasokkaita otteluita on ainakin luvassa. Talvisarjassa on hyviä joukkueita. Meillä on lisäksi tulossa harjoitusmatseja, muun muassa Ykköseen noussutta Klubi 04:ää vastaan.