Sininen vierailee lauantaina Kaarinassa

20.7.2018 klo 09:00


KaaPo - FC Espoo Kaarinan Keskuskentällä 21. heinäkuuta 17:00

Upealla GrIFK-voitolla syyskierroksen korkannut FC Espoo paranteli kolmen pisteen ansiosta asemiaan Kakkosen B-lohkon keskikastissa. Voitto oli Siniselle kauden kuudes, kun koko viime kaudella niitä siunautui seitsemän.

Tällä kaudella viidessä matsissa pelannut maalivahti Heikki Louhivaara seurasi Grani-taiston penkiltä, mutta palannee tolppien väliin tänä viikonloppuna. 1994 syntyneenä joukkueen kokeneimpiin pelaajiin kuuluva kassari kertoo olevansa tyytyväinen ryhmän esityksiin tällä kaudella.

- Kevätkaudesta jäi todella hyvät fiilikset. Nuori joukkueemme on pelannut todella hyvin, ja keskikastin sijoituksemme on varsin hyvä - etenkin vaikean viime kauden jälkeen.

Viime kaudella Louhivaara torjui Sinisen maalilla 21 ottelussa. Säilyminen varmistui vasta päätöskierroksella, mutta tällä kaudella FC Espoo näyttäisi taistelevan ylemmistä sijoituksista.

- Loppukaudella tavoitteenamme on nousta lähemmäs sarjan kärkipäätä ja parantaa omaa peliämme, Louhivaara toteaa.

Viime kohtaamisessa todellista maali-iloittelua 

Sininen isännöi KaaPo:a reilut pari kuukautta sitten ottelussa, joka ei jättänyt yhtään kotijoukkueen kannattajaa kylmäksi. Valdrin Rashica aloitti tällöin maalinteon heti ensi minuuteilla ja Bledar Kelmendi lisäsi johdon 2-0:aan, mutta KaaPo kiri tasoihin.

Lukemat olivat 2-2 vielä 83. minuutilla, kunnes alkoi Jasin Assehnounin show - mies osui kertaalleen, KaaPo tasoitti uudestaan, mutta Assehnoun sinetöi kotivoiton lisäaikamaalillaan.

Sarjataulukossa KaaPo on kolme pistettä Sinistä perässä, mutta kaarinalaisilla on yksi ottelu vähemmän pelattuna. Joukkue on hävinnyt vain neljästi, mutta sen tilillä on kolme tasapeliä, kun FC Espoolla niitä on nolla.

Mielenkiintoa peliin tuo myös maalipörssin kärkitaistelu: Sinisen Assehnoun (kahdeksan maalia) sekä Samuli Heiska (7) kisaavat KaaPo:n Niklas Kuusion (6) kanssa tiukasti lohkon maalikuninkuudesta.

- KaaPo on kanssamme aika samoissa pisteissä. Viime matsista heitä vastaan meidän tulee parantaa erityisesti linjassa puolustamista. Sitä on harjoiteltu, ja viime viikolla näytimme, että se onnistuu meiltä, Louhivaara sanoo. 

FC Espoon seuraava kotimatsi pelataan 11. elokuuta, jolloin on jälleen luvassa paikallisvääntö, kun vastaan astelee HIFK/2. Sitä ennen Sinistä balettia nähdään 6. elokuuta Tapiolan Urheilupuistossa. Tehdään TUP:sta Sininen!