Miesten edustukselle hyökkääjähankinta - Jaakko Oksanen siirtyy Sinisen riveihin

1.2.2019 klo 09:00


Oksanen on Sinisen 18. sopimuspelaaja.

FC Espoo saa hyökkäysosastolleen kovan vahvistuksen, kun Jaakko Oksanen siirtyy edustusjoukkueeseen Salon Palloilijoista. 

22-vuotiaalla maalitykillä on tilillään jo 85 Kakkosen ottelua, joissa hän on osunut 21 kertaa. Oksanen on maalannut myös Sinisten kustannuksella - viime kaudella Leppävaarassa pelatussa ottelussa hän rankaisi FC Espoota peräti neljästi.

- Jaakko on hymyilevä salolainen! Heti ensitapaamisesta lähtien tiesin, että hän on hyvä tyyppi. Hän vaikuttaa omalla energisellä olemuksellaan muihin positiivisesti, päävalmentaja Ilir Zeneli sanoo.

- Hän on monipuolinen hyökkääjä, joka tuo meille sekä suoraviivaisuutta että taitoa ja teknisyyttä. Jaakko tuo ehdottomasti lisäarvoa joukkueeseemme.

Hyvät tunnelmat tulevasta kaudesta

Oksanen lähtee kauteen 2019 odottavin ja innokkain fiiliksin. Koko uransa SalPa:ssa pelannut Oksanen toteaa, että on hienoa päästä testaamaan, kuinka hän pärjää täysin uudessa ympäristössä.

- Joukkue on vaikuttanut nuorelta, innokkaalta ja erittäin motivoituneelta. Ryhmässä on myös monta todella hyvää pelaajaa Kakkosen tasolle. Valmennus on vaikuttanut todella ammattimaiselta ja osaavalta. Uskon, että he saavat joukkueesta maximin irti tulevalla kaudella, Oksanen kehuu.

- Tulevan kauden tavoitteenani on olla joukkueelle hyödyksi mahdollisemman paljon ja kehittyä pelaajana.

Tervetuloa, Jaakko!