Sinisten vuosien varrelta: Essi Sainion tie vei FC Espoosta Saksan mestariksi sekä Helmari-tähdeksi

4.6.2019 klo 15:00

Kuva: Kalevi Hämäläinen
Kuva: Kalevi Hämäläinen

Juttusarjassa muistellaan FC Espoon 30-vuotista historiaa.

– Muistan, kun istuin Myntinsyrjän hallilla kahvilavuorossa, ja luin lehdestä, että Suomessa järjestetään naisten EM-kisat vuonna 2009. Osoitin sitä joukkuetoverilleni, ja sanoin, että tuolla mä aion pelata.

FC Espoon nuori taituri Essi Sainio uskalsi sanoa unelmansa ääneen, vaikka se häämöttikin vielä kaukana. Ensimmäiset ikäkausimaajoukkuekutsut olivat luoneet hänelle uskoa A-maajoukkuepaidasta sekä ulkomaan kentistä, mutta FC Espoosta riitti matkaa kirkkaimpiin parrasvaloihin.

47 A-maaottelua urallaan pelannut Sainio syntyi Helsingissä, mutta muutti ala-asteikäisenä Espooseen. Hän oli rakastunut kuningaslajiin jo aiemmin, ja kun moni luokkakaveri pelasi jalkapalloa, meni Sainio mukaan Kasiysiin.

– Kasiysissä rakkauteni lajia kohtaan kasvoi entisestään. Olin aluksi haastejoukkueessa, mutta nousin lopulta edariin. Sieltä päädyin muutaman vuoden jälkeen FC Espooseen, kun ikäluokkamme joukkue muodostettiin, Sainio kertoo.

– Meillä oli tosi vahva ryhmä FC Espoon 1986 syntyneissä. Siirryin sieltä pelaamaan vuoden vanhempien kanssa, joka oli kehitykseni kannalta todella hyvä asia, kun pääsin haastamaan itseäni.  

Sainio teki FC Espoossa myös ensiesiintymisensä naisten otteluissa. Naisten edustus pelasi vuosituhannen alkupuolella pääsarjassa, ja menestyikin mukavasti. Myös Sainiolla kulki vuosi vuodelta paremmin – vahvat otteet Naisten Liigassa huomattiin aluksi HJK:ssa, ja myöhemmin myös Saksassa, jonne Sainio siirtyi Klubista vuonna 2006.

Kovaa oppia ja mestaruushuumaa ulkomailla

Sainion ensimmäinen seura ulkomailla oli 1. FFC Turbine Potsdam, jota hän edusti aina kauteen 2008–2009 asti. Sainio pääsi juhlimaan seuran riveissä Saksan mestaruutta ensimmäisenä suomalaisena, kun Bundesligan voitto irtosi niukasti maalieron turvin kesällä 2009.

– Se oli kova koulu, kun lähdin kokemattomana ja kielitaidottomana asumaan yksin vieraaseen maahan. Se kokemus kasvatti minua valtavasti pelaajana, mutta ennen kaikkea ihmisenä. Sen jälkeen tiesi, millaista on tehdä ammatikseen sitä, mitä rakastaa, Sainio sanoo.

Saksasta Sainion tie jatkui Ruotsiin suurseura AIK:n riveihin. Sitä ennen hän pääsi edustamaan Suomea koti-EM-kisoissa, joissa Helmarit eteni aina puolivälieriin asti. Vuosien takainen haave oli toteutunut.

AIK-pesti jäi Sainion osalta valitettavan lyhyeksi, mutta kivikovana naisjalkapallomaana tunnettu Ruotsi sekä pääsarja Damallsvenskan tekivät suomalaiseen lähtemättömän vaikutuksen.

– Ruotsi oli todella erilainen kokemus kuin Saksa. Siihen saattoi vaikuttaa se, että AIK:ssa valmentajamme oli joukkuetta ensimmäistä kauttaan valmentava ikäiseni kundi, jolla ei ollut kovin kummoinen vaatimustaso – ihan sama mitä teinkään, kaikki oli "bra, bra", Sainio kertoo.

– Tykkäsin ruotsalaisesta futiksesta paljon. Lisäksi AIK oli seurana aivan mahtava. Valitettavasti eturistisiteeni hajosi silloin, ja palasin Suomeen kuntoutuksen aikana.

Kun paikat olivat taas kunnossa, oli edessä paluu Saksaan. Seuraksi valikoitui SC Freiburg, joka pelasi toisella sarjatasolla, mutta nousi Bundesligaan Sainion ensimmäisellä kaudella. Sainio edusti seuraa vielä toisen kauden ajan, kunnes syksyllä 2012 hänen voimansa ehtyivät.

Peli-ilo löytyi vuosien tauon jälkeen

Sainion terveys petti pahemman kerran vuonna 2012, ja hänellä diagnosoitiin masennus sekä anoreksia nervosa. Sairastumiset pitivät hänet poissa pelikentältä vuodet 2012–2014, mutta Sainio palasi HJK:n paitaan kaudella 2015.

Sainiolta on kysytty usein, kuinka hän onnistui selättämään masennuksen sekä anoreksian. Hän uskoo, että jalkapallolla oli oman tahdon lisäksi suuri rooli siinä, että elämä asettui takaisin oikeille raiteilleen.

– Halusin elää omaa elämääni, ja palo sisälläni johdatteli minua oikeaan suuntaan. Piti uskaltaa tehdä päätöksiä, jotka veivät minua hyvinvointia kohti. Suomeen palattuani valmensin hetken, mutta huomasin, että urani ei ole vielä ohi, Sainio muistelee.

– Joka vuosi paluuni jälkeen futis on maistunut entistä paremmalta. Koen, että kehityn yhä pelaajana. Mielestäni pelaaja ei ole koskaan valmis, oli sitten minkäikäinen tahansa.

Sainio edustaa yhä HJK:ta, ja kirjoitushetkellä Klubi johti Naisten Liigaa peräti kymmenellä pisteellä. Joukkue voitti kauden kymmenen ensimmäistä otteluaan, kunnes taipui tasapeliin TiPS:n vieraana kesäkuun alussa. Viime kaudella mestaruus jäi kirvelevän lähelle, joten joukkueella on suuri halu nostaa pystiä tällä kaudella.

– Huomaan, että vaikka olemme voittaneet pelejä, nälkä kasvaa koko ajan syödessä: haluan voittaa koko ajan enemmän. Menen eteenpäin viikko kerrallaan, ja ajatukseni ovat vain seuraavassa pelissä, alkukaudella viisi maalia tehnyt Sainio toteaa.

– Pyrimme tekemään joukkueena asiat niin hyvin, että saisimme lopulta kirkkaimman palkinnon työstä. Mestaruus on totta kai tavoitteemme, vaikkemme pidä siitä meteliä.

Pelaamisen ohella Sainio on luonnollisesti seurannut jalkapallomaailman tapahtumia, ja on ollut iloinen siitä, että naisten jalkapallo on ottanut suuria harppauksia. Euroopassa on nähty tämän vuoden aikana huimia yleisömääriä – valtavin katsojaryntäys on nähty Madridissa, jossa Atleticon ja FC Barcelonan ottelu keräsi yli 60 000 silmäparia. Mutta kuinka kotimaassa saataisiin lisää arvostusta naisten futikselle?

– Suomessa naisten futiksen tulisi mielestäni saada enemmän mediahuomiota – meillä on pelaajia huippuseuroissa, ja sitä tulisi tuoda enemmän esiin, Sainio pohtii.

– Ihmisten olisi hyvä rohkaistua, ja tulla katsomaan pari peliä Naisten liigaa. Ehkä he huomaisivat, että tätähän on kiva katsella. Sarja on kehittynyt hyvään suuntaan viimeisen vuosikymmenen aikana. Eteenpäin on menty, mutta vielä riittää silti töitä.

Essin terveiset pelaajille sekä seuraihmisille:

– Lämpimät kiitokset siitä, että FC Espoo auttoi minua eteenpäin urallani. Minut nostettiin aikaisin naisten edustukseen, ja minusta pidettiin hyvää huolta. Pelaajille muistutan, että futista kannattaa pelata niin kauan kuin se maistuu hyvältä – tämä on kaikkein siisteintä silloin, kun tekeminen lähtee omasta itsestään. Kun tekee jotain täydellä sydämellä, lopputulos ei voi olla huono.