FC Jazz jälleen miesten edustusta vahvempi

29.9.2019


Sinisen nousukarsintasarjapaikan kohtalo selviää päätöskierroksella

FC Espoo kärsi eilen lauantaina toisen peräkkäisen vierastappionsa. Kotijoukkue FC Jazz voitti Sinisen aiemmin tällä kaudella, ja porilaiset veivät pidemmän korren myös kotiottelussaan lukemin 3-2.

FC Jazz siirtyi johtoon 18. minuutilla, kun Juho Lehtonen onnistui maalinteossa. Vieraiden kuittaus tuli nopeasti, kun Kastriot Kastrati iski jo kauden kymmenennen osumansa muutamaa minuuttia myöhemmin.

Toinen jakso alkoi vieraiden komennossa, ja Lehtonen pääsi hakemaan iltapäivän toista osumaansa rangaistuspilkulta heti puoliajan alkuminuuteilla. Heikki Louhivaara ei onnistunut pysäyttämään yritystä, ja Jazz pääsi uudestaan johtoon.

Johto kasvoi reilun tunnin kohdalla, kun Tobias Laaksonen viimeisteli 3-1-maalin. Valdrin Rashica kavensi 71. minuutilla kauden kymmenennellä maalillaan, mutta pisteet jäivät Poriin.

Päävalmentaja Ilir Zeneli pettyi omiensa työmoraaliin. Jazz oli Leppävaarassa selkeästi vahvempi, mutta tällä kertaa parempi työnteko olisi ollut tie pisteille.

- Peli alkoi hyvin, ja saimme aikaiseksi maalipaikkoja, mutta pakettimme venyi pelin edetessä. Joukkueemme ei tukenut puolustusta riittävästi. Meidän tulee parantaa huomattavasti tilanteenvaihdoissa.

Sinisen lähtee tappiosta huolimatta päätöskierrokselle neljänneltä sijalta ja paikka nousukarsintasarjassa on joukkueen omissa käsissä. Vastaan asettuu sarjapaikastaan taisteleva KäPa, joka on pakkovoiton edessä.

- Kausi on ollut pitkä, ja joukkueella riittää nälkää kruunata kausi.

FC Jazz -ottelun pöytäkirja