Arttu Kilpelä ja Ahmed Abdi vahvistavat FC Espoota - miesten edustuksen cup-avaus siirtyy
18.1.2019

Maanantaille kaavailtu Kakkosen cupin ottelu PKKU:ta vastaan joudutaan siirtämään olosuhteiden vuoksi.
FC Espoo saa kaksi uutta vahvistusta, kun Arttu Kilpelä ja Ahmed Abdi liittyvät Sinisen riveihin.
Kilpelä on 22-vuotias maalivahti, joka siirtyy FC Espooseen EsPa:sta. Nuorukainen pelasi viime kaudella 17 ottelua Kolmosessa. FC Espoon kanssa B-lohkossa pelannutta Kiffeniä edustanut keskikenttämies Abdi, 27, pelasi menneellä kaudella niin ikään 17 ottelussa.
- Artun asenne, oppimiskyky ja sitoutuminen treeneissä ovat erinomaisella tasolla. Urheilullisen luonteen lisäksi hänellä on fyysiset edellytykset hyväksi maalivahdiksi. Meillä on nyt entistäkin parempi kilpailutilanne maalivahtiosastolla, päävalmentaja Ilir Zeneli toteaa.
- Ahmedilla on loistava kyky pelata pienessä tilassa, ja hänellä on uskallusta mennä tarpeeksi lähelle linjaa sekä antaa murtavia syöttöjä. Hän pystyy tekemään päätöksen tulevasta suorituksesta jo ennen kuin hän saa pallon. Ahmed haluaa paljon vastuuta, ja uskon, että saamme hänestä paljon irti.
Cup-avaus pelattaneen ensi viikolla
Kauden 2019 virallisten otteluiden alkua joudutaan vielä odottelemaan, sillä Keski-Espoon tekonurmi ei ole pelikunnossa maanantaina. Ottelun uudesta ajankohdasta ilmoitetaan, kun asiasta saadaan sovittua.
Sinisen avausvastustaja PKKU putosi kauden 2018 päätteeksi Kolmoseen. Veikkausliiga-legenda Rami Hakanpään luotsaama joukkue sijoittui A-lohkon 11., ja matkaa viimeiseen säilyjään jäi neljä pistettä.
Toisessa cup-ottelussaan Sininen kohtaa Klubi 04:n. Matsi pelataan Talin hallissa lauantaina 2. helmikuuta kello 20:30.