Edustuksella kasassa kymmenen pelaajasopimusta - ensimmäinen harjoitusottelu tänä sunnuntaina
7.12.2017
Testimiehien kohtalo selviää lähiviikkojen aikana.
Kauteen 2018 valmistautuva miesten edustus on testannut uusia pelaajia viime viikkojen aikana, ja pelaa ensimmäisen harjoitusottelunsa sunnuntaina 10. joulukuuta kello 21:00. Vastassa on kuluneella kaudella Kakkosen B-lohkon voittanut FC Viikingit, ja pelipaikkana Myllypurossa sijaitseva Pallomylly.
Viime kaudella edustusjoukkueessa esiintyneistä pelaajista sopimuksen ovat toistaiseksi tehneet Teemu Koski, Altin Zeqiri, Jasin Assehnoun, Meysam Hajizadeh, Joel Järvelä, Bledar Kelmendi, Miikka Leinonen, Heikki Louhivaara sekä kapteeni Joni "Lelu" Saastamoinen. Uutena pelaajana Sinisiin liittyy 21-vuotias maalivahti Matias Sauramaa, jolla on kokemusta muun muassa HJK:n riveistä.
Päävalmentaja Ilir Zeneli kertoo olevansa tyytyväinen sopimuksiin, ja että miehistöä täydennetään tulevien viikkojen aikana.
- Uusien pelaajien on tuotava joukkueelle jotain lisäarvoa. Tunnen A-juniorien pelaajia, ja tiedän millaisia jätkiä meillä on jo valmiiksi käytössämme.
Todellinen valmistautuminen kauteen alkaa edustuksen osalta heti tammikuun alussa, kun joukkue leireilee Eerikkilässä. Harjoittelun lisäksi on sovittuna ainakin yksi harjoituspeli, kun Kakkosessa niin ikään pelaava Tampere United testaa espoolaisten vireen 6. tammikuuta.