Edustus matkaa ryöstöretkelle Tampereelle
10.6.2017
TPV - FC Espoo Tammelassa 10.6. 17:00
Viime perjantaina 1-4-kotitappion BK-46:lle kärsinyt FC Espoo lähtee tänään lauantaina haastamaan sarjakärjessä viilettävää Tampereen Pallo-Veikkoja. Kauden neljällä peräkkäisellä voitolla aloittaneet punapaidat jäivät kahdessa viime ottelussa 1-1-tasapeleihin, mutta jatkavat yhä kuuden pelin jälkeen tappiotta.
TPV on tehnyt B-lohkon joukkueista toistaiseksi eniten maaleja, kun osumia on syntynyt yhteensä 15. Ahkerimmin maaliverkkoja on pöllytellyt 20-vuotias Salomo Ojala, joka johtaa viidellä osumallaan lohkon maalipörssiä. Myös tamperelaisten puolustuspeli on ollut tilastojen valossa lohkon parhaimmistoa - omissa on kolissut vain kerran ottelua kohti.
FC Espoo sai viime kaudella todistaa TPV:n puolustuksen tiiviyden, sillä TPV piti molemmissa keskinäisissä kohtaamisissa maalinsa puhtaana. Sarjassa Hongan jälkeen toiseksi tällöin sijoittunut tamperelaisryhmä on tällä kaudella yksi suosikeista lohkovoittajaksi, ja nousemaan Ykköseen.
Edustus saa Tampereella mukaansa loukkaantumisesta kärsineen Janne Paukkosen, joka oli reilu kuukausi sitten kaatamassa Tampere Unitedia Pyynikin kentällä. Paukkonen on sisäisen maalipörssin piikkipaikalla joukkueen kahdesta viimeisestä maalista vastanneen Jasin Assehnounin sekä yhä sairastuvalla istuvan Samuli Heiskan kanssa.