Empun epäonni!
10.9.2006
FC Espoo NSM matkusti pitkän ottelutauon jälkeen lauantaina Tampereelle paikallisen Ilveksen vieraaksi. Menomatkalla bussissa oli innostunut ja odottava tunnelma, koska mm. Emppu (Eeva Jousjärvi) oli pitkästä aikaa mukana joukkueen aloituskokoonpanossa. Valitettavasti kuitenkin ensimmäisen puoliajan alkupuolella Empun vasen polvi meni sijoiltaan ja matka suuntautui ambulanssilla Tampereen keskussairaalan poliklinikalle tutkimuksiin ja ankarien kipujen lievitykseen. Emoilveksen 75-vuotistapahtumiin kuuluneen ottelun voitti lopulta kotijoukkue selvästi 6-0 (3-0). FCE:n ottelufiilis laski Empun epäonnen myötä ja toisaalta ottelun pistetärkeys oli suuri.
FC Espoo kiittää Ratinan ensiapuhenkilöstöä hyvästä ja asianmukaisesta toiminnasta Empun loukkaantumisen yhteydessä.
Kuten edellä todettiin, FCE NSM lähti luottavaisena Ilves-otteluun: Elokuussa on hyvin onnistuneen United-ottelun jälkeen harjoiteltu tiiviisti ja United-tasuri antoi nostetta harjoituksiin. Ja toisaalta kesän aikana innokkaasti harjoitellut Emppu oli palaamassa joukkueen kokoonpanoon ja tällä kertaa aloituksessa maalin suulle. Ja tätä odotettiin mielenkiinnolla.
Timo Virtanen jatkaa: "Viime sarjaottelun 05.08 United pelin yhteydessä , näytti siltä että joukkue oli kehittynyt runsaan puolen vuoden aikana ja saanut kiinni paljon pelillisesti SM-sarjan joukkueiden tasoa. Ilves peli osoitti toisaalta vielä sen kokemuksen puutteen, jota tarvitaan henkisellä tasolla: Ottelu oli tärkeä sarjapisteiden saalistamiseksi.
Ottelun alkaessa oli selkeästi havaittavissa FC Espoon pelissä hermostuneisuutta, joka aiheutti virheitä mm. puolustuspäässä. Etenkin puolustuslinjan yhteistyö ei tänään oikein onnistunut, vaikka kyseinen taktiikka onnistui hyvin United pelissä. Otteluun lähdettiin selkeästi hakemaan pisteitä ja tämä varmasti oli yksi syy liikahermoiluun.
Surullista oli lisäksi joukkueen maalivahtimme Empun loukaantuminen jo 10 minuutilla. Emppu oli viime kaudella telonnut Ilves-pelissä oikean polven eturistisiteensä ja tehnyt kovasti töitä fysioiden kanssa, jotta hän pääsisi pelikuntoon tälle kaudelle.
Kaikki näytti hyvältä harjoituksissa ja Emppu sai tilaisuuden päästä avauskokoonpanoon. Ottelua oli pelattu vasta 10 min. kun Empun vasen polvi meni sijoiltaan ja kipu oli tuskainen. Sairaalareissun jälkeen saatiin Emppukin matkaan kotia kohti. Ilves-ottelussa mielestäni parhaiten onnistuivat joukkueen kapteeni Katariina Lyytikäinen ja maalivahti Marianne Roti, joka selkäkivuistaan huolimatta esitti loistotorjuntoja pelin aikana ja piti joukkuetta pystyssä."
Vaikka Ilves voittikin ottelunsa 6 – 0, niin FC Espoo pelaa pelinsä loppuun ja uskomme edelleen mahdollisuuksiimme jokaiseen otteluun lähtiessämme: Kaikkia pelejä ei ole vielä pelattu, FC Espoon naisten edustusjoukkue tulee vielä voitoistakin nauttimaan ennen kuin sarja päättyy!
Timo jatkaa: "Aloittaessamme vuodenvaihteessa tuntui monesta, että tuohan on aivan järjetön tehtävä lähteä matkaan muutamalla pelaajalla, parempi olisi, että luovuttaisi kokonaan. 8 kuukauden työn jälkeen joukkue on kehittynyt lyhyessä ajassa jopa kamppailemaan tasaisestikin, mutta kokemattomuus on vielä silmiinpistävää, mikä mm. näkyy virheinä tiukoissa tilanteissa. Itse uskon, että jos joukkueen pelaajat saisivat valita B-tyttöjen pelit tai naisten SM–sarjan pelit, valitsisivat he naisten SM–sarjan. Ne pelaajat jotka ovat jaksaneet tehdä töitä, jota vaaditaan kehittyäkseen, ovat yhä FC Espoon naisten edustusjoukkueessa. Joukkueessa on tällä hetkellä edelleen erinomainen henki ja tulee olemaankin loppuun saakka. Ilves-pelin alku osoitti joukkueen SM–sarjan kokemattomuuden, mutta peli peliltä joukkueen henki tiivistyy ja kokemustakin tulee. Uskon FC Espoon naisten edustusjoukkueen olevan erittäin menestyksekäs SM–sarjassa viimeistään kaudella 2008, sillä tämä kausi 2006 on ollut oppivuosi lähes jokaisella pelaajalla, huoltajilla, valmentajilla sekä joukkueenjohtajalla."
Kausi 2007 on kehityksen vuosi ja kausi 2008 on menestyksen vuosi, näin uskomme vahvasti FCE NSM:ssä: Pelaa sitten FC Espoon naisten joukkue ensi kaudella joko SM–sarjassa tai I–divisioonassa. Joukkue aloittaa maanantaina harjoitukset Raision pään menoksi: FC Espoon naisten joukkueen tavoitteena on tuoda Raisiosta 3 pistettä Espooseen.
Lopuksi esitän myös kiitoksen valmentajakollegalleni Ossi Romppaselle, joka on jaksanut jakaa kanssani viimeisten pelien hyvät ja huonot hetket. Näin siis Timo Virtanen.