Espoon herruudesta taistellaan ensi kertaa tällä kaudella

1.7.2017

EsPa - FC Espoo Matinkylässä tänään klo 17:00

Viime kaudella täpärästi Kakkosessa säilynyt Etelä-Espoon Pallo saa kunnian isännöidä kauden 2017 ensimmäistä Espoon paikallista. Vajaa vuosi sitten EsPa taisteli putoamista vastaan B-lohkossa, ja loppujen lopuksi vain piste erotti keltavihreät Kolmoseen matkanneesta FC Ålandista.

Lähihistoriassa Kakkosen ja Kolmosen välillä FC Espoon tapaan tasapainoillut EsPa palasi täksi kaudeksi Tuukka Uimosen komentoon. EsPa:n valmennuspäällikkönä toimiva Uimonen ei ole saanut joukkuetta täyteen lentoon, sillä kolme pistettä oikeuttaa yhdeksän pelatun ottelun jälkeen lohkon jumbosijaan.

Maalinteko on osoittautunut EsPa:lle hankalaksi, sillä verkko on heilunut vastustajien päässä vasta kymmenen kertaa. Iki-EsPa Samu Hagelberg sekä vankalla FC Espoo -taustalla varustettu Pyry-Ville Korhonen ovat osuneet kahdesti, mutta muuten ratkaisijat ovat olleet vähissä. Tätä selittää osaltaan viime kauden ykköspyssyn Ilpo Lehtorannan ikävä loukkaantuminen Peimari United -ottelussa, mikä on pitänyt miehen sivussa alkukaudella.

Matinkyläläisille hyökkäyspeliä huomattavasti suurempi murheenkryyni on ollut puolustaminen. Keskimäärin kolme maalia ottelua kohti päästänyt EsPa on onnistunut pitämään oman päänsä puhtaana vain kerran tällä kaudella. Toissaviikolla nollapeli - ja kauden toinen kotivoitto - olivat lähelle, mutta FC Jazz onnistui kääntämään 1-0-tappioaseman voitoksi 76. sekä 95. minuutin maaleilla.

Tiistaina karvaan 1-0-tappion MuSa:lle kärsinyt Sininen kaipaa tänään kipeästi pisteitä, sillä putoamisviivan alapuolella oleskelevat NuPS sekä Jazz ovat iskuetäisyydellä. Tämänpäiväisen EsPa-taiston lisäksi edustuksella on heinäkuussa kolme muuta "kuuden pisteen ottelua" - tulevat vastukset Peimari United, Tampere United sekä Jazz taistelevat samoista sijoista tasaisessa B-lohkossa.

Otteluun on vapaa pääsy FC Espoon kausikortilla.