FC Espoon asialla – Elina Kuronen takaa PEP:n tytöille laadukasta toimintaa
20.3.2018

FC Espoo kuuluu Suomen suurimpiin seurayhteisöihin liikuttaen viikoittain tuhansia nuoria. Tässä juttusarjassa esittelemme seurayhteisön työntekijöitä, jotka ovat toiminnan takana.
Pohjoisen Espoon jalkapalloylpeys Pohjois-Espoon Ponsi liittyi osaksi FC Espoo -seurayhteisöä keväällä 2016. Elina Kuronen on seuran oma kasvatti, joka on monen käänteen jälkeen päätynyt PEP:n tyttöjen valmennuspäälliköksi.
- Aloitin jalkapallon pelaamisen PEP:issä vuonna 1999. Joukkueemme pelaajamäärä ei riittänyt ja yhdistyimme Kasiysiin. B-ikäisenä siirryin LePa:an ja siellä jatkoin aikuisikään asti, joten kasvattajaseurat ovat minulle hyvin tuttuja.
Kuronen palasi Pohjois-Espooseen vuonna 2008, jolloin hän aloitti valmentamisen PEP:issä. Seuraan perustettiin pitkästä aikaa tyttöjoukkue, jota Kuronen pääsi kasaamaan.
Sittemmin Kuronen on yhtä välivuotta lukuun ottamatta toiminut eri tehtävissä PEP:issä melkein vuosikymmenen ajan. Loppuvuodesta 2014 hän pääsi ensimmäistä kertaa myös toimiston puolelle, kun hän sai pestin seuran liikuntaneuvojana.
- Luin Palloliiton sivuilta, että seurat palkkaavat nuoria oppisopimusopiskelijoita. PEP suostui palkkaamaan minut, ja sain kahden ja puolen vuoden opiskelujen jälkeen jatkosopimuksen seuraan. Kävimme opiskelun ohessa Pajulahdessa UEFA B -valmennuskoulutuksen.
Kuronen jatkoi Pajulahdesta Eerikkilään, jossa hän kävi C+-koulutuksen, jonka mukana tuli liikunnanohjaajan ammattitutkinto.
Kenttätyö pelaajien parissa palkitsee
Nykyisessä työssään PEP:n tyttöpuolen valmennuspäällikkönä Kuronen on toiminut reilun vuoden. Hän kertoo nauttivansa työstään ja tuntevansa jokaisen PEP:in tyttöpelaajan.
- Porukka on juuri sopivan kokoinen: ei liian iso, eikä liian pieni. Pystyn olemaan sopivasti kentällä ja tukemaan valmentajia, jossa koen minua eniten tarvittavan. Se on aika huippua!
Tyttöjen 2006-ikäluokka siirtyi viime kauden päätteeksi FC Espooseen, ja Kuronen toimii joukkueen valmentajana. Pari vuotta sitten alkanut seurayhteistyö on synnyttänyt pelaajille selkeän polun kohti huippua.
PEP:n harrastajamääriin voi odottaa kasvua, sillä muuttoliike on tuonut Pohjois-Espooseen paljon uusia asukkaita. Kuronen iloitsee siitä, että alue on houkutellut etenkin lapsiperheitä.
- Tämä näkyy varsinkin pienten lasten joukkueissa. Kesän nassikkafutis on todella suosittu. Koululaisille vedämme kerhoja viikoittain ja pidämme heille turnauksia, Kuronen kertoo.
- Olemme aloittaneet "Harrasta keskellä koulupäivää" -hankkeen, johon olemme saaneet kulttuuri- ja opetusministeriöltä tukea: pääsemme kollegani Timo Pärnäsen kanssa vetämään treenejä nuoremmille ikäluokille heti heidän koulupäivänsä jälkeen. Siinä samalla pääsemme vaikuttamaan pelaajien arkeen, joka on tärkeimpiä tehtäviämme.