FC Espoon asialla - entinen Veikkausliiga-tähti Peter Sampo opastaa nuoria lahjakkuuksia

14.2.2018

FC Espoo kuuluu Suomen suurimpiin seurayhteisöihin liikuttaen viikoittain tuhansia nuoria. Tässä juttusarjassa esittelemme seuran työntekijöitä, jotka ovat toiminnan takana.

Vantaan futispiireissä varttunut Peter Sampo aloitti työskentelyn FC Espoossa loppuvuodesta 2015. Urallaan 199 pääsarjaottelua pelanneella "Petskulla" on aiempaa valmennuskokemusta Hyvinkään Palloseurasta sekä Malmin Palloseurasta, joissa hän toimi valmennuspäällikkönä.

- Valmentaminen kiinnosti minua jo pelaajaurani aikana. Omien kokemusteni kautta pystyn opettamaan pelaajille tiettyjä asioita kentällä.

Mies muistetaan ennen kaikkea KuPS:n ja AC Allianssin paidoista. Hyökkääjän tehokkain Veikkausliiga-kausi oli 2001, jolloin hän sijoittui maalipörssissä neljänneksi 12 osumallaan. Vuotta aiemmin hän oli mukana nostamassa kuopiolaisia pääsarjaan.  

FC Espooseen saavuttuaan Sampo teki kaksi vuotta pelaajakehitysvalmentajan töitä nuorten ikäluokkien keskuudessa, ja siirtyi vastikään uuteen tehtävään. Tätä nykyä hän tukee B- ja A-ikäisten sekä edustusjoukkueiden pelaajakehitystä.

- 10-15-vuotiaiden kanssa näki tyttö- ja poikapuolien toimintaa koko laajuudessaan. Oli mielenkiintoista tehdä töitä hyvien pelaajien ja valmentajien kanssa, Sampo toteaa.

- Vanhempien ikäluokkien kanssa tietyissä jutuissa on toki parannettavaa, mutta asiat ovat hyvällä mallilla. Olen seurannut aiemmin vanhempienkin junnujen toimintaa, joten osa pelaajista on minulle entuudestaan tuttuja.

Hän näkee tärkeimpänä pelaajakehityksessä sen, että pelaajat oivaltavat, miten huipulle päästään. Kova työnteko ja uhraukset ovat välttämättömiä, jotta yksilö voisi hyödyntää koko potentiaalin.

- Se, mitä olet eilen saavuttanut, ei vaikuta huomiseen - työ tulee tehdä joka päivä uudestaan ja uudestaan. Mielestäni Tommi (Laitila) on luonut pelaajille hyvät edellytykset kehittyä seurassamme. Lopulta kaikki lähtee kuitenkin pelaajasta itsestään, Sampo muistuttaa.

- Kaikki haluavat toki voittaa. Ja mikäli joukkue voittaa jotain tai pelaa hyvin, pelaajatkin ovat kehittyneet.