FC Espoon asialla – KaPy on Kari Laukkasen varmoissa käsissä
29.3.2018

FC Espoo kuuluu Suomen suurimpiin seurayhteisöihin liikuttaen viikoittain tuhansia nuoria. Tässä juttusarjassa esittelemme seurayhteisön työntekijöitä, jotka ovat toiminnan takana.
Reilun 400 lisenssipelaajan Kauklahden Pyrinnöllä pyyhkii kauden 2018 alla hyvin. Valmennuspäällikkö Kari Laukkanen kertoo, että perinteikkäällä seuralla alkaa olla mukavasti leveyttä kaikissa ikäluokissa.
- Aiemmin KaPy:sta on lähtenyt paljon pelaajia muihin seuroihin. Isoin muutos on ollut se, kun saimme vuonna 2013 Hansavalkaman tekonurmen, eikä meillä ollut enää vain hiekkakenttiä.
KaPy profiloituu kasvattajaseuraksi, jossa kaikki pääsevät pelaamaan, mutta seura tarjoaa myös puitteet tavoitteelliselle pelaajakehitykselle. Tästä osoituksena on se, että 2006-ikäluokan pelaajia siirtyi juuri FC Espooseen enemmän kuin koskaan aiemmin.
- Vaikka parhaita lähtee pois, joukkueemme jäävät kasaan, ja muut voivat jatkaa harrastamista. Aiemmin koko touhu levisi muutaman pelaajan lähdön jälkeen ja ikäluokkia katosi.
Vyöllä maaotteluita ja Bundesliigaa
”Laku” teki ennen valmentajahommiin siirtymistään komean pelaajauran 1980- ja 90-luvulla. Kuopion Palloseuran kasvatti pelasi keltamustien tolppien välissä vuoteen 1986, jolloin hän sai siirron belgialaiseen Cercle Bruggeen.
Vuotta aiemmin A-maajoukkueeseen noussut Laukkanen palasi yhden vuoden jälkeen KuPS:iin, mutta siirtyi pian takaisin isompiin ympyröihin: seuraava työpaikka oli Stuttgarter Kickers, jossa maalivahti pääsi pelaamaan Saksan pääsarjatasolla.
Kaiken kaikkiaan komeat 49 maaottelua pelannut Laukkanen viihtyi Saksanmaalla aina vuoteen 1995. Hän torjui viimeiset viisi kautta SV Waldhof Mannheimissa maan toisella sarjatasolla.
Laukkanen kertoo, ettei hän ammattilaisuransa aikana varsinaisesti ajatellut valmentavansa tulevaisuudessa. Suomeen palaamisen ja polvivammoista kärsimisen jälkeen ajatus alkoi kypsyä.
- Lopetin pelaajaurani vuonna 1999 ja silloin sain sauman hypätä kentän laidalle. Sitä kautta aloitin vuotta myöhemmin hommat FC Hongan kakkosvalmentajana. Kaudet 2002 ja 2003 Laukkanen toimin FC Interin kakkosvalmentajana ja maalivahtivalmentajana.
Oppia omista peliajoista
Laukkanen vaihtoi maisemaa taas vuonna 2005, kun Nurmijärvelle vastikään perustettu NJS kaipasi valmennuspäällikköä. Työt seurassa jatkuivat aina vuoteen 2013 asti. Tässä välissä Laukkanen vastasi myös poikamaajoukkueiden maalivahtivalmennuksesta.
- Loppuvuodesta 2013 kuulin, että KaPy:ssa oli valmennuspäällikön paikka avoinna. Sain pestin ja aloitin hommat vuodenvaihteessa. Olin ensimmäinen päätoiminen KaPy:ssa. Vedin ensimmäisinä vuosina myös VJS:n B-junnuja, mutta sittemmin olen ollut vain KaPy:n palveluksessa.
Monen muun ulkomailla ammatikseen palloilleen valmentajan tapaan Laukkanen tiedostaa täydellisesti, kuinka valtavan työmäärän huipulle pääseminen vaatii. Hän muistuttaa, että se vaatii myös kovaa sitoutumista: monista asioista joutuu luopumaan.
- Kun kehittää itseään valmentajana, itse kukin hakee vaikutteita omista kokemuksistaan ja peleistään. Sain ulkomailta paljon arvokkaita kokemuksia, mutta täytyy muistaa, että se oli eri maailma. Siitä on kauan aikaa, ja tavat harjoitella ovat muuttuneet ja kehittyneet valtavasti, Laukkanen pohtii.
- Sanon valmentajakoulutuksissa aina, että mitä koulutettavat miettivätkin lajista nyt, viiden vuoden päästä heidän ajatuksensa ovat erilaisia. Hyvä valmentaja osaa erottaa oleellisen ja epäoleellisen.
Vaikka kotimaisen jalkapallon tila herättää laajaa ja kriittistäkin keskustelua, Laukkanen toteaa lajin menneen huimasti eteenpäin Suomessa.
- Sitä ei vain nähdä, koska kehitystä tapahtuu muissakin maissa. Meillä laji nähdään ehkä enemmän harrastuksena, eikä siinä ole mitään pahaa. Muualla lapset näkevät jalkapallossa tulevan ammattinsa.
Entisten seurojen sekä Lukas Hradeckyn edesottamukset kiinnostavat
Laukkanen seuraa yhä vanhojen seurojensa Stuttgarter Kickersin sekä SV Waldhof Mannheimin tuloksia. Kumpikin on ajautunut aikojen saatossa alasarjoihin, mutta Mannheim on tekemässä uutta nousua kohti 3. Ligaa.
Huuhkajien maalivahdin Lukas Hradeckyn loisto-otteet ovat tuoneet suomalaisille lisämaustetta Bundesliigan seuraamiseen. Eintracht Frankfurtin kassaria on pidetty Laukkasen manttelinperijänä, ja "Luke" saakin Lakulta vuolaat kehut.
- Tunnen hänet jo poikamaajoukkueajoilta, aivan loistava kaveri. Tykkään hänen tyylistään ja rentoudestaan. Hän on jo nyt luonut huikean uran Tanskassa ja Saksassa. Mielenkiintoista nähdä, missä miehen ura jatkuu.
