FC Espoon ja Ilir Zenelin tiet eroavat kauden päätteeksi
29.8.2019

Zeneli saapui seuraan syksyllä 2015 ja teki hienoa työtä etenkin nuorien pelaajien kanssa.
FC Espoon miesten edustusjoukkue lähtee kauteen 2020 uudessa komennossa päävalmentaja Ilir Zenelin siirtyessä uusien haasteiden pariin.
Zeneli hyppäsi miesten edustuksen ruoriin kesken kauden 2017. Sininen taisteli tällöin kynsin ja hampain putoamista vastaan, ja onnistui säilyttämään sarjapaikkansa voitettuaan kolme viimeistä ottelua.
Ennen pestiään edustuksessa Zeneli valmensi FC Espoon A-junioreita kausina 2016 ja 2017. Luotsi nosti rohkeasti nuoria pelaajia edustuksen rinkiin heti kaudella ensimmäisellä kokonaisella kaudellaan, ja nämä juniorit ovat sittemmin nousseet Sinisen runkopelaajiksi.
Kaudella 2018 edustus sijoittui Zenelin alaisuudessa Kakkosen B-lohkon viidenneksi, ja joukkue on tällä hetkellä samalla sijalla sarjataulukossa.
- FC Espoo haluaa kiittää Iliriä yhteisistä vuosista ja hyvästä työstä seurassa. Seurassa on otettu edistysaskelia Ilirin aikana. Tiettyjä haasteita on ollut ja ne kuuluvat urheiluseuran arkeen. Haasteista huolimatta olemme saaneet päävalmentajan johdolla rakennettua kilpailukykyisen ryhmän Kakkoseen. Pelillisesti olemme saaneet erityisesti hyökkäyspelaamiseen lisää ajatusta, ja Ilir on tuonut omaa osaamistaan myös seuran sisäiseen valmentajakoulutukseen, valmennusjohtaja Antti Pehkonen sanoo.
- Lisäksi Euffa (Jari Europaeus) on tuonut omalla kokemuksellaan valmennukseen tietynlaista rauhallisuutta ja systemaattisuutta, joten ”kombo” on ollut varsin toimiva.
Pehkonen painottaa, että FC Espoossa tullaan myös tulevaisuudessa panostamaan valmennuksen laatuun ja toiminnan urheilullisuuteen.
- Edustusjoukkueen täytyy näyttää vahvaa esimerkkiä junioripuolelle, ja samalla meidän täytyy huolehtia siitä, että pelaajilla on aito mahdollisuus siirtyä FC Espoosta urallaan eteenpäin kohti Veikkausliigaa ja kansainvälisiä kenttiä.
Hyviä muistoja vuosista Espoossa
Kun Zeneli saapui FC Espooseen vajaat neljä vuotta sitten, hänellä oli aiempaa kokemusta muun muassa PK-35 Vantaan edustusjoukkueen valmentajana. PK-35 nousi samana syksynä Veikkausliigaan, mutta hän halusi uusien haasteiden pariin.
Zeneli on ollut arvostettu valmentaja pelaajien keskuudessa, ja muutama hänen suojattinsa, viimeisimpänä tänä kesänä FC Lahteen siirtynyt Altin Zeqiri, on ottanut urallaan askeleen Kakkosesta eteenpäin.
- Tämä tie on ollut erittäin antoisa, ja olen kiitollinen seuralle. Haluan kiittää kaikkia vapaaehtoisia, pelaajia, valmentajia ja taustahenkilöitä, joiden kanssa olen päässyt työskentelemään.
Zenelin kolmanneksi viimeinen kotiottelu FC Espoossa pelataan lauantaina 31. elokuuta, jolloin GrIFK vierailee Leppävaarassa. Mikäli Sininen sijoittuu lohkon neljän parhaan joukkoon, on edessä vielä vähintään yksi kotipeli.
Kiitos kaikesta, Ilir, ja päätetään kausi kunnialla!