FC Espoon tytöt putsasivat palkintopöydät Tampereella ja Tallinnassa

21.1.2019

Kuva: FC Espoo T05 (Twitter)

Sekä T05, T06 että T07 pääsivät kultajuhlien makuun viikonloppuna.

FC Espoon tyttöjoukkueet olivat hurjassa vireessä viikonloppuna - tytöt juhlivat kultamitaleita kolmessa eri ikäluokassa! 

2005 syntyneet tytöt osallistuivat Tallinnassa pelattuun Nömme Cupiin, jossa joukkue voitti neljä ottelua ja pelasi kerran tasan - erityisen hienon suorituksesta tekee se, että joukkue teki 14 maalia päästämättä yhtään rysää omaan maaliinsa. 

2006 syntyneet tytöt pelasivat Tampereen Pirkkahalliturnauksessa kahdella peliryhmällä. Sininen voitti oman lohkonsa, ja voitto sekä tasapeli riittivät jatkolohkon voittoon. Valkoinen sijoittui turnauksessa kahdeksannelle sijalle.

2007 syntyneet tytöt osallistuivat Pirkkahalliturnaukseen niin ikään kahdella joukkueella. Sininen voitti alkulohkonsa puhtaalla pelillä (maalierolla 13-0) ja eteni välierän kautta loppuotteluun, jossa se kaatoi JäPS:n. Valkoinen sijoittui lopulta 15.

Onnittelut upeasta menestyksestä!