Haussa kolme pistettä ja kauden yleisöennätys – Sininen isännöi Grania derbyssä

13.8.2020

Edellisessä kotipelissä jäätiin Klubin jalkoihin 1-3, nyt vastassa Grifk.

FC Espoo – GrIFK lauantaina 15. elokuuta 15:00

Miesten edustus palaa Leppävaaran stadionille viikonloppuna, kun joukkue kohtaa GrIFK:n Kakkosen B-lohkon ottelussa. Paikallisotteluissa riittää aina lisäpanosta, mutta nyt sitä on erityisen paljon, sillä kumpikin joukkue taistelee sarjapaikastaan.

Sininen kärsi viime viikolla vierastappion Atlantis FC:lle ja on kirjoitushetkellä sijalla 11. GrIFK hävisi samaan aikaan Klubi 04:lle – joukkue on lohkon yhdeksäntenä pisteen espoolaisten edellä. Putoamistaistelu on erittäin tasaväkistä, kun lohkojumbo Pallo-Iirot on vain neljän pisteen päässä kuudennella sijalla majailevasta KaaPo:sta.

Atlantis-tappio oli FC Espoolle kauden kuudes. Kahdeksasta ottelustaan se on voittanut kaksi, ja kumpikin voitto tapahtui kotiyleisön edessä. Päävalmentaja Jukka Västinen kertoo, että valmennuksen tunnelmat kauden puolivälissä ovat hieman ristiriitaiset.

– Meillä on ollut tasaisia pelejä, mutta pallo ei ole pomppinut meille. Ehjää ysikymppistä emme ole vielä saaneet aikaan, ja olemme monta kertaa kärsineet takaiskuja loppuhetkillä, Västinen toteaa.

– Positiivisena juttuna mainittakoon se, että viime peliämme lukuun ottamatta olemme olleet kaikissa otteluissamme täysillä mukana. Silloin olisin todella pettynyt, mikäli meitä vietäisiin joka pelissä. Sarja on todella tasainen, ja onneksi muutkin joukkueet ovat pelanneet ristiin.

FC Espoo ja GrIFK kohtasivat edellisen kerran heinäkuun alussa, jolloin pisteet jäivät Kauniaisiin. Daniel Langhoff teki isäntien kummankin osuman 2–1-voitossa, jossa Sinisen tasoituksen iski Joel Lahtinen. Voittomaali tuli vain muutama minuutti ennen peliajan päättymistä, joten derbytappio oli vieraille katkeraa kalkkia.

– Nämä ovat niitä pelejä, joista pitää saada tuloksia. Toivottavasti pelaajille jäi viime ottelusta jotain hampaankoloon, ja taistelemme nyt loppuun saakka.

Viime kauden ottelut GrIFK:ta vastaan olivat espoolaisten juhlaa – Sininen voitti vieraissa 3–1 ja kotonaan peräti 5–1. Myös kaudella 2018 Leppävaarassa käyty kamppailu päättyi FC Espoon eduksi (3–1).

Tarkkaile näitä vieraiden pelaajia: Daniel Langhoff ja Juha Hakola, GrIFK

Langhoff on ollut kauden jokaisessa ottelussa avauskokoonpanossa ja viimeistellyt seitsemän joukkueensa 14 maalista Seuraikoni on pelannut edustusjoukkueessa jo kaudesta 2009, ja hänellä on edelleen suuri rooli Granin palapelissä.

Hakola saapui Kauniaisiin FC Hongasta, jossa hän pelasi vielä viime kaudella Veikkausliigaa. 141 pääsarjatason ottelua urallaan tahkonnut Hakola on pelannut myös Virossa, Hollannissa, Unkarissa sekä Kyproksella.

Katsomo sekä anniskelualue avataan kello 14:00. Tulethan otteluun vain terveenä, ja muistathan säilyttää turvavälin muihin katsojiin. Tervetuloa!