Joel Lahtinen jatkaa Sinisen puolustuslinjassa
19.11.2018

Lahtinen raivasi tällä kaudella tiensä edustuksen vakioavaukseen.
Seuran oma kasvatti Joel Lahtinen on tehnyt jatkosopimuksen edustusjoukkueen kanssa. 19-vuotias keskuspuolustaja nousi kuluneella kaudella suureen rooliin Sinisen takalinjoilla.
Lahtinen pelasi kaudella 2017 yhteensä 11 ottelussa ja kasvatti tällä kaudella pelimääränsä 18:aan.
- Jatko FC Espoossa tuntuu todella hyvältä! Odotan, että ensi kausi tulee olemaan parempi sekä omalta osalta että myös koko joukkueelta. Odotan myös, että ensi kaudella onnistuisin viimein tekemään urani ekan maalin Kakkosessa, Lahtinen sanoo.