KäPa oli miesten edustusta vahvempi Kakkosen kamppailussa

22.6.2018

Ensimmäiset vieraspisteet saavat yhä odottaa.

FC Espoo lähti eilen torstaina Oulunkylään parantelemaan heikkoa vierassaldoaan. Kotona voitosta voittoon porskuttanut, mutta vieraissa vain tappioita kokenut, Ilir Zenelin ryhmä sai vastaansa Käpylän Pallon.

Sininen sai BK-46-ottelussa pelikieltonsa kärsineen Altin Zeqirin takaisin kentälle, mutta muuten avauskokoonpano oli varsin totutun tapainen. Parissa viime pelissä huilannut Matias Sauramaa palasi maalille, mutta muita muutoksia BK-46-peliin ei tullut.

Kotijoukkue KäPa tiedettiin ennen ottelun alkua hyvin puolustavaksi joukkueeksi ja se näkyi ensimmäisellä puoliajalla. Vaikka vieraat loivat mukavasti maalipaikkoja, monille aivan huipputonteille ei ollut asiaa. Toisessa päässä Sauramaa sai olla varsin rauhassa ensimmäisen puoliajan aikana.

Loukkaantumisista kärsinyt Sininen sai sairastuvalle lisää miehiä, kun Altin Ademaj loukkasi itsensä vajaan puolen tunnin kohdalla. Zenelin mukaan kyse on lihasvammasta, eikä se todennäköisesti ole kovin vakava.

Toinen jakso sujui tasaisissa merkeissä, mutta kotijoukkue avasi maalihanansa 57. minuutilla. Anton Tuominen riisti pelivälineen Sinisen puolustuspään virheen jälkeen ja vei KäPa:n 1-0-johtoon.

Avausmaali toi otteluun lisävauhtia, kun FC Espoo haki vimmatusti tasoitusta ja KäPa lähti hanakasti vastaiskuihin. Tämä näkyi myös tilastoissa, sillä tuomari kaiveli taskuaan peräti seitsemän kertaa ottelun aikana. Varoituksista viisi meni kotijoukkueen pelaajille, joilla oli vaikeuksia pysäyttää erityisesti Jasin Assehnounia.

Tasoitusmaali ei koskaan syntynyt, vaikka pallo kävi parhaimmillaan KäPa-maalin ylärimassa. Sininen lähti täten juhannuksen viettoon 1-0-tappio niskassaan.

Ehjä ottelu tappiosta huolimatta

Päävalmentaja Ilir Zeneli oli ottelun jälkeen pettynyt tulokseen, mutta hänelle jäi hyvät fiilikset ottelusta. 90-minuuttinen oli ehjä ja maalipaikkoja riitti. Vain maalintekoon jäi paljon parannettavaa.

- Meidän olisi pitänyt tehdä niistä paikoista vähintään yksi maali, että olisimme saaneet edes yhden pisteen, jonka olisimme ansainneet. Heidän maalinsa oli ensimmäinen kunnon laukaus maalia kohti, Zeneli harmittelee.

- Sekin tuli pienellä onnella. Silti kaikki kunnia KäPa:lle, he pelasivat hyvin.

Luotsi ei näe pelissä huolenaiheita, vaikka tappio tulikin. Hän kertoo, että joukkueessa on erinomainen tunnelma ja pari loukkaantunutta pelaajaa on palaamassa tositoimiin ensi viikolla: keskikentän Riku Heinonen sekä Sami Stam ovat hiljalleen pelikunnossa.

Tappiosta huolimatta Sininen säilyttää B-lohkon seitsemännen sijansa.  

Kahdelle A-juniorille pelaajasopimukset

Armeijan harmaista vastikään vapautunut Riyad El Alami teki eilen ensiesiintymisensä Kakkosessa. 1998 syntynyt toppari oli tiistaina kaatamassa PuiU:a miesten kakkosjoukkueen kanssa ja pelasi tällöin ensimmäisen virallisen matsinsa lähes 11 kuukauteen.

Jo BK-46-ottelussa debytoinut, vuonna 2000 syntynyt, Daniel Ahlblad pelasi El Alamin tapaan täydet minuutit Kolmosen ottelussa tiistaina. Aiemmin tällä kaudella keskikenttämies on esiintynyt A-poikien paidassa, jossa minuutteja on kertynyt seitsemässä pelissä. 

- Riyad on ollut vuoden armeijassa, mutta hän on pystynyt pitämään yllä pallollista harjoittelua. Hän on minulle ennestään tuttu A-junnuista. Odotan Riyadin tuovan lisää vahvuutta ja vaihtoehtoja puolustukseemme, Zeneli toteaa.

- Daniel on pelannut erittäin hyvin A-junioreissa. Hän on erittäin sitoutunut, fiksu ja taitava pelaaja. Meillä on ollut pulaa keskikenttämiehistä, ja odotan hänen ottavan roolia tämän ja tulevan kauden aikana.

Zeneli muistuttaa, että sopimukset ovat selkeä viesti muillekin junioreille: kun tekee hyvin töitä, saa mahdollisuuden.

Avaus: 
Matias Sauramaa
Miikka Leinonen
Viljami Isotalo
Joel Lahtinen
Altin Ademaj (-> 29. Meysam Hajizadeh)
Santtu Toiviainen (-> 68. Riyad El Alami)
Valdrin Rashica
Teemu Koski
Jasin Assehnoun
Altin Zeqiri
Samuli Heiska (-> 75. Bledar Kelmendi)

Penkillä:
Heikki Louhivaara
Joel Järvelä
Joni Saastamoinen
Daniel Ahlblad

Uudet sopimuspelaajat Riyad El Alami sekä Daniel Ahlblad.