Kauden kolmas derby aloittaa miesten edustuksen syyskierroksen

18.7.2019

EPS - FC Espoo Espoonlahden tekonurmella lauantaina 20. heinäkuuta kello 17:00

Kauden mainiosti aloittanut miesten edustus on kokenut kesä- ja heinäkuussa vaikeita aikoja, kun kuudesta ottelusta on irronnut vain yksi voitto. Hienon GrIFK-vierasvoiton jälkeen joukkue on kokenut kolme tappiota, ja tippunut lohkon kuudenneksi.

Päävalmentaja Ilir Zeneli toivoo joukkueeltaan uskoa omaan tekemiseen. Pelaamista on analysoitu yhdessä ja todettu, että monet asiat ovat olleet pienestä kiinni.

- Vaikka meillä onkin ollut vastatuulta, fiilikset ovat derbyn alla hyvät. Tärkeintä on, että joukkue on nyt henkisesti ja fyysisesti oikealla tasolla. Olemme positiivisin ja luottavaisin mielin liikkeellä. 

EPS taistelee putoamispeikon kanssa

Kakkoseen täksi kaudeksi noussut EPS on kerännyt toistaiseksi 11 pistettä eli yhden per ottelu. Pistesaldo oikeuttaa kymmenteen sijaan neljä pistettä putoamisviivan yläpuolelle.

EPS lähtee derbyyn tappio niskassaan, kun lohkokärki Gnistan kävi viime viikonloppuna ryöstöretkellä Espoonlahdessa. Sitä ennen joukkue tasasi pisteet Pallo-Iirojen ja FC Honka/Akatemian kanssa.

Joukkueet kohtasivat edellisen kerran toukokuussa, jolloin pisteet jäivät sateiseen Laaksolahteen. FC Espoo siirtyi johtoon Sami Stamin maalilla, mutta Astrit Kabashi tasoitti heti perään Astrit Kabashin rangaistuspotkulla. 

Sininen ratkaisi derbyn loppuhetkillä, kun Riku Heinonen iski voittomaalin ja Altin Zeqiri viimeisteli loppulukemat. Zeqiri tekee paluun tositoimiin juuri lauantaina kärsittyään pelikieltonsa.

- Kauden eka derby ei ollut helppo peli. Heillä on selkeä pelitapa, ja he tietävät vahvuutensa. He myös tietävät, miten me pelaamme, Zeqiri pohtii.

- EPS on pakkovoiton edessä, ja me haluamme niin ikään päättää tappioputkemme. Siitä tulee mielenkiintoinen ottelu.

FC Espoon seuraavaan kotiotteluun on reilu viikko - lohkokakkonen KaaPo vierailee Leppävaarassa lauantaina 27. heinäkuuta kello 17:00, tervetuloa!