Kauden kolmas voitto tähtäimessä - miesten edustus matkaa Kaarinaan
16.5.2019

KaaPo - FC Espoo Kaarinan Keskuskentällä lauantaina 18. toukokuuta 17:00
Komeasti kahdella voitolla Kakkosen kauden aloittanut FC Espoo jatkaa otteluitaan vieraspelillä Kaarinassa. Sininen on B-lohkon ainoa joukkue, joka jatkaa puhtaalla pelillä, mutta sarjakärjessä majailee kaksi ottelua enemmän pelannut FC Honka/Akatemia.
Viime viikonlopun voitokkaassa Espoon derbyssä puolisen tuntia pelannut Jaakko Oksanen kertoo, että ensimmäisistä peleistä on jäänyt hyvä fiilis. EPS-matsi oli hyökkääjän ensiesiintyminen FC Espoossa Kakkosen peleissä.
- Tuloksellisesti olemme onnistuneet erittäin hyvin. Pelillisesti emme ole tarjonneet vielä ihan parastamme, mutta hyvä merkki on se, että olemme silti pystyneet voittamaan, Oksanen pohtii.
- On ollut tärkeää, että olemme saaneet hyvän alun kaudelle. Pystymme vielä parantamaan jokaisella osa-alueella lisää.
Pienistä loukkaantumisista kärsinyt Sininen pääsee lähtemään vierasotteluun mukavista lähtökohdista, sillä poissaoloja ei näillä näkymin pitäisi olla.
Tappioton KaaPo antaa kovan haasteen kotonaan
KaaPo sijoittui viime kaudella B-lohkon neljännelle sijalle viisi pistettä Sinisen yläpuolelle. Viime kauden keskinäisistä otteluista kumpikin voitti kotimatsinsa - paikalla olleet eivät varmasti unohda äitienpäivän trilleriä Laaksolahdessa.
Tämäkin kausi on alkanut KaaPo:lta mukavasti, kun kahdesta pelistä on irronnut neljä pistettä. Etenkin viime viikonlopun Gnistan-voitto oli mainio osoitus kaarinalaisten vaarallisuudesta.
KaaPo on Oksaselle SalPa-ajoilta hyvinkin tuttu vastus, sillä seurojen kotipyhättöjen etäisyys on alle 50 kilometriä.
- Tuttu vastus on kyseessä, ja heillä pelaa monta vanhaa pelikaveriani. Kova matsi tiedossa - kyllähän tämä vastus sytyttää normaalia enemmän.
Tunnetuimpia nimiä KaaPo:n nipusta ovat viime kaudella Veikkausliigaa pelanneen TPS:n avainpelaajiin kuulunut Niklas Blomqvist sekä Ykkösen EIF:stä Kaarinaan täksi kaudeksi palannut Hans-Eemil Honkasalo.
Ottelusta on mahdollisesti tarjolla suora lähetys, joka näkyy KaaPo:n Youtube-kanavalla. Kerromme mahdollisesta striimistä sometileillämme.