Leppävaarassa vietetään ylihuomenna superlauantaita - tarjolla kaksi huippumatsia!

20.9.2018

Edustus isännöi Kiffeniä kello 15, ja SM-mitaleita jahtaavat A-pojat pelaavat TN1:llä kello 13 alkaen.

Sininen palasi voittojen tielle viime viikonloppuna Porissa, kun joukkue murjoi sarjakärki MuSa:n 0-3-lukemin. Vakuuttava esitys nosti FC Espoon B-lohkon viidennelle sijalle, kun kullakin joukkueella on kaksi ottelua jäljellä.

Toisen puoliajan Porissa pelannut Arttu Auranen kehui joukkueensa esitystä vuolaasti. Tällä kaudella edustuksessa debytoinut keskikenttämies oli mukana käynnistämässä hyökkäyksiä ja tukemassa puolustusta, joka suoriutui haastavasta puhteesta loistavasti.

- MuSa-peli osoitti just sen, kuinka kova tämä meidän jengi oikeasti on. Kun kaikki pelaajat tietävät omat roolit ja pelaavat joukkueelle, niin parhaimmillaan pelimme on just noin loistavaa.

Auranen on päässyt tällä kaudella kehiin 13 ottelussa. Nuorukainen on uurastanut kymmenessä pelissä täydet minuutit, ja esiintynyt keskikentän pohjalla kypsin ottein. Auranen aloitti kauden A-junioreissa, mutta kutsu edustukseen kävi jo toukokuussa.    

- Totta kai olen hieman yllättynyt siitä, kuinka paljon olen saanut vastuuta. Varsinkin, kun ajattelee, että ihan alkukaudesta en ollut edes joukkueen ringissä. Mielestäni olen pärjännyt ihan hyvin.

Mustat hurmurit majailevat putoamisviivan alapuolella

Helsinkiläinen Kiffen säilytti viime kaudella sarjapaikkansa kahden viimeisen kierroksen voitoillaan. Joukkue on tällä hetkellä samassa tilanteessa - pisteitä kaivataan kipeästi.

B-lohkon häntäpään asetelma on erittäin kiinnostava, sillä Kiffenin lisäksi HJS:llä sekä HIFK/2:lla on 19 pistettä. HJS:n maaliero on tällä hetkellä kilpailijoitaan parempi, ja kaksi kolmesta tippunee sarjatasoa alemmas.

-  Viime Kiffen-peli oli tiukka, mutta jos jatkamme siitä, mihin jäimme MuSa:a vastaan niin uskon, että poistumme kentältä kolmen pisteen kanssa, Auranen toteaa.   

A-poikien mitalijahti jatkuu SJK:n isäntänä

ASM-sarja lähenee loppuaan, ja FC Espoolla on mainiot mahdollisuudet kruunata kausi mitalilla. Joukkueella on jäljellä kaksi ottelua - viimeinen kotimatsi pelataan lauantaina Leppävaarassa kello 13.

Sininen on tällä hetkellä parin pelin voittoputkessa. Joukkue nappasi viime viikolla kahdesta ottelustaan täyden pistepotin kaadettuaan PK-35:n kotikentällä (2-0) ja KuPS:n vieraissa (0-5). 

Lauantain vastustaja SJK on sarjataulukossa sijalla kahdeksan, mutta matkaa viidenneksi on vain kolme pistettä. FC Espoo kävi kesäkuussa ryöstöretkellä Seinäjoella, kun kolme pistettä matkasi Espooseen 0-1-lukemin.

A-pojat päättävät kautensa 29. syyskuuta Turussa, kun vastaan asettuu sarjakolmonen FC Inter. Inter on tällä hetkellä pisteen FC Espoota edellä, joten pronssimitalin kohtalo ratkeaa erittäin todennäköisesti päätöskierroksella.

FC Espoo haluaa kiittää katsojia tuesta kaudella 2018, ja tarjoaa yleisölle kahvit ennen edustuksen peliä. Tervetuloa viettämään hienoa lauantaipäivää kanssamme!