Matias Niemelä nimettiin U16-maajoukkueen mukaan
12.4.2018

Niemelä on tällä hetkellä näyttämässä taitojaan Serie A -seura Genoassa.
Maalivahti Matias Niemelä on valittu alle 16-vuotiaiden maajoukkueeseen, joka osallistuu huhtikuun lopulla Eerikkilässä pelattavaan neljän maan UEFA Development –turnaukseen.
Suomi pelaa turnauksessa Ukrainaa, Kyprosta ja Unkaria vastaan. Isäntien ryhmä koostuu pääasiassa helmikuun maajoukkueleirille valituista pelaajista, mutta mukana on myös ensikertalaisia.
Niemelä on pelannut talven ja kevään aikana sekä A- että B-poikien SM-karsintapelejä. Hän debytoi miesten edustuksen maalilla harjoitusottelussa TamUa vastaan.
- Viimeiset kaksi vuotta ovat olleet Matiaksella suurten harppausten vuosia. Eniten kehitystä on tapahtunut vastuunkantamisessa, josta tuli seuran puolelta palkintona sopimus miesten edustusjoukkueen kanssa, FC Espoon maalivahtivalmentaja Marko Frantsi kertoo.
Niemelä pääsi koviin ympyröihin jo ennen maajoukkuepaidan pukemista, sillä hän on parhaillaan näytillä Italian pääsarjaseura Genoassa. Perinteikäs seura kutsui nuorukaisen harjoittelemaan hiihtolomaviikolla Italiassa järjestetyn testileirin päätteeksi.
- Matias debytoi maajoukkueessa jo viime kaudella. Maaottelut menivät viime kaudella aika ailahtelevasti, ja tänä vuonna toivomuslistalla on tasaisuutta myös maaotteluihin, jotta Matias pystyisi vakiinnuttamaan paikkansa maajoukkueessa, Frantsi sanoo.
- Maajoukkuepelit ja Genoan testi ovat todella hienoja kokemuksia Matiakselle. Ne antavat varmasti paljon oppia ja itseluottamusta sekä ennenkaikkea halua kehittyä lisää.