Miesten edustuksen kotikirous jatkui Leppävaarassa
30.6.2019

Tappio FC Jazzille oli kolmas perättäinen kotinurmella.
Miesten edustuksen vaikeudet Leppävaaran stadionilla jatkuivat eilen lauantaina, kun FC Jazz voitti Kakkosen B-lohkon kamppailun tylysti 4-1.
Sininen lähti otteluun pienten muutosten kera, sillä joukkueen runkopelaajista Riyad El Alami kärsi pelikieltoa Valdrin Rashican sekä Altin Zeqirin tapaan. Avauksessa nähtiin poissaolojen myötä uusia nimiä, kun armeijasta kotiutuneet Miikka Leinonen sekä Joel Lahtinen nousivat avaukseen.
Kamppailu alkoi vieraiden hienoisessa hallinnassa, mutta tekopaikoilla ei ensimmäisen vartin aikana juhlittu. Jazz sai useamman kulmapotkun, joista yksi johti rangaistuspotkuun, kun pallo kimpoili Kastriot Kastratin käteen.
Konkarikärki Jussi Aalto upotti rangaistuspotkun ohi Heikki Louhivaaran, ja Sininen joutui takaa-ajoasemaan 18. minuutilla. Isännät heräsivät välittömästi takaiskun jälkeen, ja tasoitus tuli nopeasti, kun Kastrati pelattiin läpi, ja mies viimeisteli tutun varmasti.
Kastrati oli jatkuvasti pahanteossa, mutta hänen yrityksensä pysähtyivät mainiosti pelanneeseen Atte Paunioon. Myös Riku Heinonen kävi lähellä, mutta hevosenpotku noin 30 metristä viuhui hiukan ohi maalin.
Toinen jakso alkoi isäntien kannalta surkeasti, kun Jazz siirtyi johtoon jo parin minuutin jälkeen. Juho Lehtonen unohtui vapaaksi maalin eteen, eikä hyökkääjä erehtynyt.
Sininen piristyi jälleen maalin jälkeen, ja Samuli Heiska pääsi hyvälle tekopaikalle muutamaa minuuttia myöhemmin. Paunio torjui kuitenkin taidokkaan laukauksen kulmapotkuksi.
Jazz oli joukkueista huomattavasti kliinisempi, ja Nicolas Gomes Ramos näytti viimeistelyn mallia 63. minuutilla. Upea nosto tolpan juureen vei vieraat kahden maalin johtoon.
Pallonhallinta siirtyi maalin jälkeen lopullisesti Siniselle, mutta Jazz puolusti erinomaisesti läpi toisen jakson. Viimeinen niitti tuli lisäajalla, kun Aalto huomasi Louhivaaran olevan vastassa, ja roikotti 1-4-maalin puolesta kentästä.
Toisen jakson suurimmaksi ilonaiheeksi jäi isäntien osalta A-juniori Volter Ryynäsen debyytti Kakkosessa. Nuorukainen sai tililleen kymmenisen minuuttia peliaikaa.
Pelit jatkuvat parin viikon päästä
Tappion myötä Jazz ohitti Sinisen sarjataulukossa, ja espoolaisten sijoitus on nyt viides. Kärkipaikalla majailevaan Gnistaniin on eroa yhdeksän pistettä, ja putoamisviiva häämöttää saman pistemäärän takana.
Joukkueen seuraava peli on parin viikon päästä, ja pieni tauko tulee varsin hyvään paikkaan. KäPa-ottelussa El Alami sekä Rashica vapautuvat pelikielloistaan, kun Zeqiri taas joutuu odottelemaan seuraavan viikonlopun EPS-vierasotteluun.
Sinisen seuraava kotiottelu pelataan vajaan kuukauden päästä 27. heinäkuuta, jolloin KaaPo vierailee Leppävaarassa. Sitä ennen on tarjolla muun muassa reservijoukkueen ottelu BK-46:ta vastaan 26. heinäkuuta.
