Miesten edustuksen vaikeudet vierasotteluissa jatkuivat perjantaina

4.6.2018

Kauden ensimmäiset vieraspisteet jäivät Sinisen haaveeksi.

FC Espoo lähti kasvattamaan pistepottiaan komean derbyvoiton jälkeen tutulla avauskokoonpanolla. FC Hongan organisaatiosta Siniseen palannut Meysam Hajizadeh paikkasi Altim Ademaj'ta laitapakkina, mutta muuten avaus oli HIFK/2:n vieraana täysin sama kuin FC Honka/Akatemiaa vastaan.

Sininen sai jobinpostia jo ottelun kahdeksannella minuutilla, kun jokaisessa kauden ottelussa avauskokoonpanossa pelannut Sami Stam jouduttiin vaihtamaan kentältä loukkaantumisen takia. Stam jäi makaamaan kentälle tuskaisen näköisenä, mutta vamman laadusta ei vielä tiedetä.

Stamin loukkaantuminen tuli haastavaan paikkaan, sillä keskikentän Riku Heinonen sekä Kim Louhisto olivat jo aiemmin sivussa kentiltä.  

HIFK teki ottelun avausmaalin 38. minuutilla, kun Juuso Ollila pääsi juhlistamaan kauden kolmatta maaliaan. Tauolle lähdettiin kuitenkin tasalukemissa, sillä Valdrin Rashica huudatti vierasyleisöä vielä ensimmäisen jakson lisäajalla. Osuma oli miehelle sesongin neljäs.

Ottelun sankariksi nousi HIFK:n Pasi Forsman, joka ratkaisi ottelun 67. minuutin maalillaan. 2-1-voitto nosti helsinkiläiset kahdeksaan pisteeseen, kaksi pistettä Sinisen yläpuolelle. Sininen on kerännyt kaikki kuusi pistettään kotiotteluista, vieraissa on tullut neljä tappiota.

Pelirohkeuden puute suurimpana ongelmana

Päävalmentaja Ilir Zeneli harmitteli suojattiensa pelirohkeuden puuttumista. Myös kaksinkamppailuita hävittiin liikaa ja kumpaakin HIFK:n maalia edelsi pienehkö nukahtaminen.

- Ensimmäisellä puoliajalla he hyökkäsivät vaarallisesti oikean laitansa kautta. Toinen puoliaika alkoi osaltamme todella hyvin, mutta tällä kertaa pallo ei pomppinut meille. Meillä oli tarpeeksi paikkoja voittaa ottelu, Zeneli kertoo.

- Tärkeintä on, että uskomme ei horju tappion jälkeen. Tiedämme päämäärämme, ja teemme kovasti töitä sen eteen. 
 
Avaus:
Matias Sauramaa
Miikka Leinonen
Joel Lahtinen
Viljami Isotalo
Meysam Hajizadeh (-> 46. Teemu Koski)
Arttu Auranen
Valdrin Rashica
Jasin Assehnoun
Sami Stam (-> 8. Joni Saastamoinen) 
Altin Zeqiri
Samuli Heiska (-> 80. Bledar Kelmendi)

Penkillä:
Heikki Louhivaara
Marsad Vafaee
Santtu Toiviainen
Altim Ademaj