Miesten edustus Busmo Winter Cupin mestaruuteen
14.4.2019

Finaali päättyi Sinisen komeaan 4-1-voittoon KäPa:sta.
FC Espoo juhli eilen lauantaina Korsossa järjestetyn Busmo Winter Cupin voittoa. Edustus kohtasi loppuottelussa KäPa:n, ja Sininen vei pelin nimiinsä vakuuttavasti luvuin 4-1.
Lähtökohdat finaalille eivät olleet parhaat mahdolliset, sillä Sininen joutui huhkimaan pelipäivänä hallitalkoissa. Lisäksi Teemu Koski, Joel Lahtinen, Viljami Isotalo, Abaas Ismail, Marsad Vafaee ja Ahmed Abdi puuttuivat joukkueen vahvuudesta eri syistä.
Ensimmäisen jakson ainoasta maalista vastasi Samuli Heiska noin 20 minuutin kohdalla. Valdrin Rashica ja Altin Zeqiri murtautuivat yhdessä kohti 16-aluetta, KäPa-vahti torjui Rashican laukauksen, ja Heiska oli ensimmäisenä paluupallossa.
Heiska oli muutamaa minuuttia aiemmin tehnyt melko samanlaisen rebound-osuman, mutta tämä oltiin hylätty paitsiona. Avausmaalin jälkeen pelin ote siirtyi helsinkiläisille, mutta Sinisen puolustus sekä maalivahti Matias Niemelä kestivät KäPa:n yritykset.
Toinen puoliaika alkoi FC Espoon kannalta riemukkaasti: Heiska pelasi Rashican läpiajoon, ja Rashica viimeisteli kevään toisen cup-maalinsa tyylikkäästi.
Montaa minuuttia ei kulunut, kunnes juhlat jatkuivat jälleen. Rashica pääsi kasvotusten maalivahdin kanssa, ja veskari vei tällä kertaa pidemmän korren, mutta Heiska oli jälleen kärppänä paluupallossa vieden Sinisen kolmen maalin johtoon.
Noin 20 minuuttia ennen loppua FC Espoon mainiosti pelanneelle puolustukselle kävi hassi, ja KäPa pääsi kaventamaan 3-1:een. Suurempaa hätää Siniselle ei syntynyt, vaikka KäPa:n hyökkäysinto kasvoikin.
Ottelun viimeinen niitti tuli Zeqirin yksilösuorituksen päätteeksi. Laituri ajoi sisään, pyöräytti pari vastustajaa sivuun ja lirutti pelivälineen verkkoihin. KäPa-puolustaja liukui pallon perään, muttei ehtinyt pelastaa 4-1-maalia.
Loppuvihellyksen jälkeen Sininen pääsi ansaitusti nostamaan komeaa mestaruuspokaalia. Talvisarjavoittoa juhlittiin toista kertaa putkeen - viime vuonna FC Espoo voitti JäPS:n talvisarjan.
Paljon vastuuta omille junioreille
KäPa oli viime kaudella haastava vastus FC Espoolle, sillä kahdesta pelistä irtosi pyöreät nolla pistettä. Päävalmentaja Ilir Zeneli huomauttaa, että viime kaudella moni nuori pelaaja oli ensi kertaa miesten peleissä. Nuori kaarti on nostanut ajan mittaan tasoaan hienosti, mikä näkyi myös tulostaululla.
Zeneli toteaa, että sekä ottelusta että turnauksesta jäi hyvät fiilikset. Mestaruus oli hieno palkinto viidestä hyvätasoisesta ottelusta.
- Olen tyytyväinen joukkueeseen ja joukkueen tämänhetkiseen tilaan. Erityisesti puolustuspelimme kehittyminen on näkynyt kahdessa viimeisessä ottelussamme. "Euffan" (valmentaja Jari Europaeus) kädenjälki näkyy puolustuksessamme todella positiivisesti, Zeneli kehuu.
- Olemme onnistuneet hyvin talven aikana, mutta sarjakausi on vasta edessä. Suurin päämäärämme on menestyminen Kakkosessa, emmekä voi leijua talvikauden tuloksilla. Suuntamme on kuitenkin oikea.
KäPa-ottelussa kentällä viiletti yhteensä 11 pelaajaa, jotka ovat nousseet edustukseen omista junioreista. Zeneli kertoo, että joillekin junioreille tehtäneen pelaajasopimukset vielä kauden alla.
- Nuorten pelaajien kanssa tulee tehdä kärsivällisesti töitä. Pelaajat, joita ajoimme sisään viime kaudella, ovat tällä kaudella selkeitä runkopelaajiamme. Meidän tulee antaa omille junnuillemme mahdollisuus edarissa, Zeneli sanoo.
- Pojat suhtautuvat futikseen intohimoisesti, ja he ovat sitoutuneita harjoittelemaan. Se, että meillä on hyvä kilpailutilanne, kehittää myös meitä valmentajia. Meidän pitää olla koko ajan varpaillamme, sillä ympärillä tapahtuu jatkuvasti.
Zeneli haluaa omistaa cup-mestaruuden pelaajien lisäksi edustusjoukkueen toimihenkilöille. Taustat ovat päävalmentajan mielestä erinomaisessa kunnossa, ja joukkueen eteen tehdään kovaa työtä.
Edustuksella on vielä muutama viikko aikaa ennen Ilves/2-vieraspeliä, joka avaa Kakkosen kauden. Sitä ennen joukkue pelaa harjoitusottelut HIFK:ta sekä Kiffeniä vastaan. Sininen isännöi Veikkausliiga-joukkue HIFK:ta Leppävaaran TN1:llä ensi tiistaina kello 17:30 alkaen.
FC Espoon kausikortit löydät täältä!