Miesten edustus hakee illalla ensimmäistä vierasvoittoaan
1.6.2018

HIFK/2 - FC Espoo Töölön Pallokentällä 1. kesäkuuta kello 18:30
Derbyvoittoa viime sunnuntaina juhlinut Sininen nousi kolmen pisteen ansiosta B-lohkon kahdeksannelle sijalle. Yksi voiton takuumiehistä oli 2-0-maalin iskenyt Viljami Isotalo.
Isotalon talvikausi jäi hieman vajaaksi varusmiespalveluksen sekä lonkankoukistajaongelmien vuoksi, mutta nyt vahva toppari alkaa olla omien sanojensa mukaan täydessä pelikunnossa.
Neljässä ottelussa avauskokoonpanossa ollut ja kolmessa viimeisessä täydet minuutit pelannut Isotalo toteaa, ettei joukkueella ole ollut mikään täydellinen startti kaudelle, mutta se on ainakin ollut opettavainen. Henkilökohtaisesti nuorukainen on saanut paljon onnistumisia ja mukavasti vastuuta.
- Vastuu on pysynyt varsin samana kuin A-junioreissa. Sitä pitää vaan itse ruveta ottamaan lisää peli peliltä, Isotalo toteaa.
Yksi Isotalon uran merkittävimmistä muutoksista tapahtui juuri A-ikäisenä, kun A-poikien silloinen ja edustuksen nykyinen päävalmentaja Ilir Zeneli siirsi voimahyökkääjän keskuspuolustajaksi.
- Olin pelannut koko ikäni kärjessä ja laiturina. Kuntoni ei ole koskaan ollut mikään erityisen kova, ja pelasin yleensä vain yhden puoliajan verran per peli. 1v1-tilanteet ovat aina olleet minun vahvuuteni, ja topparin paikalla pystyn hyödyntämään sitä täydet 90 minuuttia, Isotalo sanoo.
- Topparina pelaaminen on ihan hauskaa varsinkin, kun saa osallistua pallolliseen peliin niin paljon. Edelleen tekee kyllä mieli hyökätä ja tehdä maaleja, mutta kyllä siihenkin tarjoutuu mahdollisuuksia.
Illan otteluun Isotalo lähtee luottavaisin mielin. Vaikka pistetili on toistaiseksi avaamatta vieraissa, uskoa riittää.
- Meillä on jonkinlainen kuva siitä, millainen joukkue on vastassa. Voitamme ehjällä joukkuepelillä ja tietyllä rentoudella.
HIFK hakee revanssi talvisarjasta
Sininen suuntaa kohti uusia haasteita huomenna perjantaina. Kyseessä on kevään ensimmäinen vierailu Helsinkiin ja kauden toinen kohtaaminen HIFK:n reservijoukkuetta vastaan.
Ensimmäinen ottelu pelattiin JäPS:n talvisarjassa huhtikuussa. Tällöin FC Espoo oli hallitseva osapuoli ja voitti ottelun 4-0 Samuli Heiskan, Jasin Assehnounin ja kahdesti osuneen Valdrin Rashican maaleilla.
Junioripainotteisella joukkueella talvisarjassa pelannut HIFK on saanut Kakkosen peleihin liigakokemusta omaavia vahvistuksia. Kahdella näistä on taustaa Sinisissä: Jaakko Lepola siirtyi FC Espoosta HIFK:hon viime kauden päätteeksi, Nikolas Saira pari kautta sitten.
HIFK:n alkukausi on lähtenyt käyntiin yhdellä voitolla, kahdella tasapelillä ja kolmella tappiolla. Viisi pistettä pitää joukkueen juuri putoamisviivan yläpuolella tasaisessa B-lohkossa.
Sininen pyrkii kasvattamaan kotiotteluiden voittoputkeaan ensi viikon lauantaina 9. kesäkuuta. Vieraana sarjanousija HJS ja peli alkaa kello 17:00, tervetuloa!