Miesten edustus ja A-pojat kasvattivat voittoputkeaan
4.3.2018
B-pojat joutuivat nöyrtymään KäPa:lle.
Ilir Zenelin miehistö jatkoi eilen lauantaina huimaa virettään JäPS:n talvisarjassa. Kakkoseen täksi kaudeksi noussut NJS osoittautui kovaksi vastukseksi, mutta Sininen nappasi kolme pistettä lukemin 3-2.
- Pallollinen pelaaminen toimi meillä erittäin hyvin kentän jokaisella osa-alueella. Pallottomassakaan pelaamisessa ei ole valitettavaa. Meillä oli paljon poissaoloja, ja paikkaajina viisi A-junioria. Pari heistä oli ensimmäistä kertaa mukana ja he onnistuivat hyvin.
Maalintekijöinä toimivat tänään Aki Meriluoto, Samuli Heiska ja Valdrin Rashica. Viime kauden polvivammasta hyvin toipuneelle Heiskalle osuma oli talvisarjan seitsemäs, voittomaalin iskeneelle Rashicalle viides.
- NJS pääsi rankaisemaan meitä omasta hölmöilystämme. Keskittyminen herpaantui, sellainen pitää saada pois. Sekä nuorien että kokeneiden pelaajien tulee pystyä pelata kypsästi läpi ottelun. Vaikka väsyttää, pitää osata tehdä oikeita ratkaisuja, Zeneli toteaa.
- Meidän on tehtävä töitä kuntopuolella. Se vaatii pelaajilta myös henkilökohtaista harjoittelua: pelkät joukkuetreenit eivät riitä, yksilöiden pitää harjoitella myös omalla ajalla, että heidän ja joukkueen taso nousee.
A- ja B-pojilla hyvät asetelmat SM-karsinnoissa
A-pojat tekivät toisen peräkkäisen ryöstöretken Turkuun, kun joukkue kaatoi TPS:n numeroin 1-3. Voitolla joukkue nousi sarjan jaetulle piikkipaikalle tasapisteisiin PK-35:n ja yhden ottelun enemmän pelanneen KaaPo:n kanssa.
P17-karsinnoissa FC Espoon B-pojat kokivat 3-0-tappion KäPa:lle. Tästä huolimatta joukkue on viiden ottelun jälkeen jatkokarsintapaikalla tasapisteissä käpyläläisten kanssa.