Miesten edustus päättää kautensa Tampereella
25.10.2019

Ilves/2 - FC Espoo Kaupin tekonurmella 26. lokakuuta 14:00
FC Espoo pelaa kauden viimeisen kotiottelunsa huomenna lauantaina. Joukkue kohtaa Ilves/2:n, joka on pisteen Sinisen yläpuolella Kakkosen B-lohkon kolmannella sijalla.
Edustus päätti kauden kotiottelunsa komealla tavalla kaataessaan lohkon ylivoimaisen kärkijoukkueen Gnistanin 3-1 viime viikonloppuna. Ilves/2 voitti niin ikään viime kierroksen pelinsä KaaPo:n vieraana, joten kolmas sija ratkeaa vasta päätöskierroksella.
Sijoittuminen kolmoseksi olisi Sinisen paras sarjasijoitus 2010-luvun Kakkosessa. Kaudella 2016 joukkue oli B-lohkon neljäs.
Sarjanousija Ilves/2 isännöi Sinistä myös kauden avauskierroksella, jolloin vierasjoukkue haki Tampereelta komean 1-0-voiton Altin Zeqirin iskettyä ottelun ainokaisen. Reissut Manseen ovat olleet muutenkin tuloksellisia, sillä Sininen voitti Tampere Unitedin vieraissa maalein 2-1.
Viime kohtaamisessaan syyskuussa FC Espoo kaatoi Ilves/2:n selvästi 4-1. Leppävaarassa pelatun ottelun maaleista vastasivat Valdrin Rashica sekä Kastriot Kastrati, joista kumpikin osui kahdesti. Kaksikko on mättänyt peräti 25 Sinisen 46 tehdystä maalista.
Lauantain ottelu on paitsi kauden viimeinen myös Ilir Zenelin viimeinen edustuksen päävalmentajana.