Miesten edustus päätyi kauden ensimmäiseen pistejakoon HIFK/2:n isäntänä

12.8.2018

Samuli Heiskan maali ei riittänyt kolmeen pisteeseen Laaksolahden lauantai-illassa.

Päävalmentaja Ilir Zeneli lupaili maanantain FC Honka/Akatemia -voiton jälkeen, että viikon toisessa pelissä nähtäisiin kierrätystä, ja näin myös kävi. FC Lahdesta lainalle saapunut maalivahti Joona Tiainen debytoi Sinisen maalilla, Dani Ahlblad pääsi ensimmäistä kertaa avauskokoonpanoon ja Sami Stam palasi parin kuukauden tauon jälkeen avaukseen. 

Ottelun ensimmäinen puoliaika oli varsin tasainen, eikä maalipaikoilla juhlittu kummassakaan päässä. Ensimmäisen vartin aikana molemmat joukkueet saivat luotua yhdet paikat - lähimpänä maalia oli Riyad El Alami, jonka ohjaus meni kuitenkin hieman ohi HIFK-maalin.

Kaudene ensimmäisen joukkueiden välisen kohtaamisen voittanut HIFK siirtyi johtoon puolen tunnin kohdalla, kun Miika Lindvqvist asteli antamaan rangaistuspotkua, ja upotti pallon varmasti maaliin. Tämän jälkeen ote siirtyi kotijoukkueelle, mutta tauolle mentiin vierasjohdossa.

HIFK:lla oli toisen jakson alussa saumansa lisätä johtoa, mutta Tiainen venyi pariin hyvään torjuntaan. Tasoitusmaali nähtiin 63. minuutilla, kun Honka-pelin sankari Kim Louhisto keskitti boksiin, ja pallo pomppi sisään Samuli Heiskan selän kautta. Pallo tuli "Spigelle" yllättäen HIFK-vahti Atte Otrosen nyrkeistä.

FC Espoo lähti tämän jälkeen hakemaan vimmatusti voittomaalia, mutta yritykset tyrehtyivät kerta toisensa jälkeen. HIFK kaipasi niin ikään täyttä pistepottia, mutta kun kumpikaan osapuoli ei onnistunut maalinteossa, päädyttiin 1-1-lukemiin.

Tasatulos oli Siniselle kauden ensimmäinen, kun B-lohkoa on pelattu 15 kierrosta. Piste nosti joukkueen sarjataulukon viidennelle sijalle.

Sinisen pistejahti jatkuu seuraavaksi Hämeenlinnassa ja Karjaalla. Paluu Leppävaaraan tapahtuu 31. elokuuta KäPa:n isäntänä - tervetuloa!