Miesten edustus pelaa perjantaina cupin jatkopaikasta

6.2.2019

FC Espoo - PKKU Kauniaisten Volkswagen Hallissa 8. helmikuuta kello 20:15

Hienolla Klubi 04 -voitolla Kakkosen Cupin aloittanut FC Espoo pääsee viimein pelaamaan toisen cup-ottelunsa. Kolmen pisteen saalis Talin illasta tarkoitti sitä, että Sininen etenee jatkoon sekä voitolla että tasapelillä.

Päävalmentaja Ilir Zeneli kertoo, että kokoonpanoon tulee jonkin verran muutoksia aiemmasta pelistä. Jonas Zaknoun on pelikunnossa, mutta Sininen saanee pari vahvistusta armeijan harmaista.

- Lähdemme peliin hyvillä fiiliksillä, meillä on hyvä tulos ja ihan hyvä peli alla. Lumisateet ovat haitanneet harjoitteluamme tällä viikolla, joten valmistautuminen ei ole sujunut täysin ongelmitta, Zeneli sanoo.

- Klubi 04 -pelissä oli sekä onnistumisia että juttuja, joita pitää kehittää seuraavaan matsiin. Cupissa tulos on ensisijainen, ja se edellä lähdemme PKKU-otteluunkin.

Perjantain vastustaja PKKU on kovan haasteen edessä, mikäli se mielii jatkopeleihin. Joukkueen maaliero on pahasti pakkasella, sillä se hävisi Klubi 04:lle luvuin 0-5.

Veikkausliiga-legenda Rami Hakanpään suojatit valmistautuvat Kolmosen kauteen pudottuaan viime syksyn päätteeksi Kakkosesta. Zeneli tietää, ettei Sinisen tule lepsuilla, vaikka se kohtaa alemman sarjatason joukkueen.

- Olen varma, että PKKU taistelee täysillä, ja pelistä tulee meille haastava. Joukkueella on nuoria ja taitavia kavereita, mutta myös kokemusta. Uskon, että he pyrkivät vastaiskuihin, Zeneli pohtii.

- Toivottavasti paikalle tulee paljon yleisöä. FC Espoo ei ole osallistunut cupiin moneen vuoteen, ja tarvitsemme täyden tuen, että menemme kilpailussa mahdollisimman pitkälle.

Ottelun pääsymaksu on viisi euroa. Tervetuloa kannustamaan Sininen jatkoon!