Miesten edustus sekä A- ja B-pojat tulessa lauantaina

2.3.2018

Edustus jatkaa talvisarjassa puhtaalla pelillä ja juniorit jahtaavat SM-karsintapisteitä vierasotteluista.

Kolmella ottelulla ja yhtä monella voitolla JäPS:n talvisarjan aloittanut miesten edustus palasi tällä viikolla tositoimiin pienen hiihtoloman jälkeen. Huomenna lauantaina Sinisen vireen testaa täksi kaudeksi Kakkoseen noussut NJS.

Nurmijärveläisryhmä voitti viime kaudella Uudenmaan Kolmosen kolmoslohkon dramaattisten loppuvaiheiden jälkeen. NJS hävisi kauden aikana vain yhden ottelun ja kiri LPS:n ohi lohkon piikkipaikalle aivan loppumetreillä.

Talvisarjassa joukkue on hävinnyt vain kärjessä porskuttavalle JäPS:lle. HIFK/2:n kanssa "Palokärjet" päätyivät pistejakoon, PK-35 ja KäPa kaatuivat komeasti.

FC Espoon päävalmentaja Ilir Zeneli ennustaa NJS:n olevan astetta kovempi kuin aiemmat vastukset talvisarjassa. Joukkue on hänen mukaansa erinomaisesti organisoitu, mistä kertovat hyvät tulokset talven mittaan. 

Omalta miehistöltään Zeneli odottaa hieman parannusta pallollisessa pelaamisessa ja pelinrakentamisessa keskisektorilla.

- Olemme käyneet tällä viikolla läpi niitä asioita. Toivon näkeväni harjoittelemiamme asioita lauantain pelissä.

Samana päivänä A-pojat matkaavat Turkuun TPS:n vieraaksi ja B-pojat mittaavat KäPa:n vireystilan Talin hallissa pelattavassa ottelussa.  

Parille pelaajalle tilausta

Zeneli kertoo, että edustus hakee täsmävahvistusta sekä puolustus- että hyökkäyspäähän vielä ennen kauden alkua. Edellisten kuukausien aikana muutama seuran ulkopuolinen pelaaja oli näytillä, mutta sopivia yksilöitä ei löytynyt.

- Mikäli ulkopuolelta hankitaan pelaajia, heidän tulee tuottaa todellista lisäarvoa joukkueeseen. Mikäli he ovat samaa tasoa omien junioreidemme kanssa, omat junnut menevät edelle. Käyn viikoittain katsomassa A-poikien harjoituksia ja seuraan siellä pelaajia, omille halutaan antaa mahdollisuus ja näyttöpaikka.

A-juniori Anton Londono nostettiin vastikään edustuksen mukaan, ja Zeneli kertoo joukkueiden yhteistyön jatkuvan kauden mittaan.